Jäädyketortun voit valmistaa hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Taikinapohja paistetaan irtovuoan pohjalla kypsäksi -  ei liian kuivaksi.

Tee kakkupohja joulun aikaan piparkakkutaikinasta, joulun jälkeen tämän voisi tehdä tähteeksi jääneistä piparkakuista (rasvan kanssa painellen vuoan pohjaan, tällöin ei tarvita uunia lainkaan).

Piparipohja tulee paistamisen jälkeen kostuttaa hyvin ennen täytteen laittamista vuokaan.

Kun lisäät täytteeseen suklaarusinat, tee se vasta ihan lopuksi, jotta täyte ei värjäänny vaan pysyy valkoisena. Jos et pidä suklaarusinoista, voit käyttää esim. kirsikoita.

Ainekset 10 annosta

Kakkupohja:
Kostutukseen:
maitoa ja vaniljasokeria (tai likööriä esim. 1 rkl Amarettoa)
Täyte:
100
g
valkosuklaata
1
dl
kevytkermaa
200
g
sitruunatuorejuustoa
½
dl
sitruunamehua tai sitrus-, manteli- tms. likööriä
1
tl
vaniljasokeria
2
rkl
sokeria
dl
kevyt vispikermaa (20 %)
2-3
dl
suklaarusinoita
Päälle ennen tarjoilua:
50
g
valkosuklaarouhetta
1
dl
suklaarusinoita

Ohje

  1. Painele sulanut taikina irtoreunaisen torttuvuoan pohjalle. Paista 200-asteiseen uunin alimmalla tasolla 10-15 min, varo paistamasta liikaa. Anna jäähtyä.

  2. Kuumenna 1 dl kermaa ja sulata valkosuklaapalat siihen. Lisää seos jäähtyneenä tuorejuustoon samaten kuin sitruunamehu. Vatkaa kerma sokerien kanssa vaahdoksi erikseen ja yhdistä siihen varovasti valkosuklaa-tuorejuustoseos ja lisää lopuksi suklaarusinat, älä sekoita enää paljon.

  3. Kaada seos kostutetulle piparipohjalle, joka on irtopohjavuoassaan. Jäädytä pakastimessa yön yli.

  4. Ota juuri ennen tarjoilua pakastimesta pöydälle, irrota vuoka ja koristele valkosuklaalastuin ja suklaarusinoin.

Mikäli torttua ei tarjoilla seuraavana päivänä, sen voi jäädyttämisen jälkeen irrottaa vuoasta ja pakata isoon pakastepussiin. Torttu säilyy pakasteessa muutaman kuukauden esim. yllätysvieraiden varalta.

VINKKI: Vaihda suklaarusinat kirsikoihin, jos et pidä rusinoista.

 

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.