Blinit ovat trendikkäitä, niitä tarjoillaan nyt jo jopa joulupöydässäkin tai elokuulla rapujen kanssa.

Onnistumisen kannalta on tärkeää, että taikinajuuri saa käydä makua itseensä.

Perinteisesti blinit tehdään tattarijauhoista – ole jauhojen kanssa tarkkana, sillä tattarijauhojen karkeudessa on eroja, eli eri tattarijauhot sitovat eritavoin nestettä, tämä resepti toimii reseptissä mainituilla jauhoilla.

Tässä perinteisiin blineihin on lisätty savulohta, silloin suolaa ei tarvitse lisätä taikinaan.

Ainekset noin 6-10 kpl annosta

4
dl
bulgarianjogurttia tai kermaviiliä
20
g
hiivaa
1
tl
sokeria
Parin tunnin päästä tai seuraavana päivänä:
1
dl
kuumaa maitoa
1
tl
suolaa
1
rkl
voisulaa
1
munankeltuainen
200
g
kylmäsavu- tai graavilohta
1
munanvalkuainen
Lisäksi:
mätiä, sipulisilppua ja smetanaa

Ohje

  1. Lämmitä jogurtti tai kermaviili kädenlämpöiseksi. Liuota siihen hiiva ja sekoita joukkoon tattarijauhot ja sokeri.
  2. Anna taikinan kohota 1-2 tuntia huoneenlämmössä tai tee taikina kylmään nesteesen ja anna käydä pidempäänkin, esim. yön yli viileämmässä (jääkaapissa).
  3. Sekoita ennen paistamista taikinaan kuuma maito, suola, voisula, keltuainen ja pieneksi hakattu savulohi. Nostele sekaan viimeisenä vaahdoksi vatkattu valkuainen.
  4. Paista taikinasta blini- tai ohukaispannulla voissa miedolla lämmöllä paksuhkoja blinejä. Tarjoa mädin, smetanan ja sipulin kanssa.

VINKKI 1: Jos paistat blinit ohukaispannussa, saat taikinasta noin 20 pientä bliniä. Blinien seuraksi sopivat erinomaisesti myös sienisalaatti tai sillikaviaari.

VINKKI 2: Kokeile myös Ruisblinejä, käytä tällöin 1 dl Ruisjauhoja + 1 dl Karkeita Vehnäjauhoja.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras, kuva: Jukka Pakarinen / Otavamedia

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.