Syksy on se aika vuodesta, kun moni omenapuun omistaja miettii, mitä tekisi omenasadolla. 

Kehittelin Arja Elinan pyynnöstä paistoksen oman puun omenoista ja tämä toimii ihanana aterianpäättäjänä vaikka viikonlopun päivällisellä tai kahvipöydän makeana herkkuna.

Ainekset annosta

5-7
kotimaista omenaa
4
rkl
voita
4
rkl
fariinisokeria
1
tl
vaniljasokeria
1
tl
kanelia
tilkka vettä

Ohje

Ota taikinalevy sulamaan hyvissä ajoin. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Kuori ja poista siemenkodat omenoista. Leikkaa omenat lohkoiksi. Sulata voi paistinpannussa tai kasarissa. Kun voi alkaa kuplia, lisää joukkoon fariini- ja vaniljasokeri sekä kaneli. Anna sokerien hieman sulaa voin sekaan. Lisää omenalohkot ja paista sen aikaa, että ne vähän pehmenevät, muutamia minuutteja.

Kaada omenaseos uunivuokaan. Lisää pannuun tilkka vettä, joka irrottaa vielä viimeiset maut pannusta ja kaada se uunivuokaan omenien päälle. Murustele kauramurotaikina sormin omenoiden päälle. 

Paista paistosta 200-asteisessa uunissa 15-18 minuuttia. Nauti sellaisenaan tai vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.

Resepti:
Vappu Pimiä, Radio Novan Vapun valtakunta

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.