Todella helppo herkutteluidea on käyttää tähtitorttujen täytteenä kaakao- ja hasselpähkinälevitettä (esim. Nutellaa).

Kun leivot tähtitorttuja, lusikoi täyte vasta taiteltujen sakaroiden päälle, jolloin sakarat eivät nouse paistettaessa ylös, vaan ne pysyvät parhaiten paikallaan.

Voitaikina on perinteinen voilla leivottu lehtevä taikina ja sisältää pienen määrän voin laktoosia (vähälaktoosinen). Torttutaikina on puolestaan laktoositon, margariinilla leivottu taikina. Voit kokeilla torttuihin myös laktoositonta Myllyn Paras Lehtevä Kaurataikinaa.

Ainekset 10 annosta

Lehtevä taikina:
Täyte:
n. 200
g
kaakao- ja hasselpähkinälevitettä (esim. Nutellaa)
Pinnalle:
tomusokeria
Tai pinnalle pikeeri (tomusokerikuorrutus):
1
kananmunan valkuainen
½
tl
sitruunamehua
dl
tomusokeria

Ohje

  1. Levitä taikinalevyt leivinpaperille uunipellille ja anna niiden sulaa pakkauksen ohjeen mukaan (noin 20 minuuttia).

  2. Leikkaa taikinalevyt neliöiksi ja tee neliöiden kulmiin vinot viillot kohti tortun keskustaa (puoleen väliin asti). Nosta joka toinen kulma ylös ja nipistä ne keskelle alas painaen suppuun kostutetuin sormin. Voit myös leikata neliötaikinapalan joka reunaan 1 cm:n kaitaleet neliön joka kulmasta alkaen aina puoleen väliin asti. Nosta kaitaleet keskelle suppuun ja paina keskelle alas.

  3. Nostele kahdella teelusikalla jokaisen tortun keskelle reilut 2 tl täytettä – siis sakaroiden/kaitaleiden päälle, jotta ne pysyvät paikallaan paistettaessa.

  4. Paista torttuja 225-asteisen uunin toiseksi alemmalla tasolla noin 15 minuuttia.

  5. Sihtaa kypsien torttujen päälle hieman tomusokeria.  Tai valmista pikeeri: riko ja erottele munasta valkuainen kulhoon. Vatkaa hetki (sähkövatkaimella) ja lisää sitruunamehua ja sen jälkeen tomusokeria. Vatkaa muutama minuutti, kunnes seos on tanakkaa. Valuta pikeeriä pikkulusikalla ohuena nauhana torttujen pinnalle tai voit myös pursottaa pikeerin.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.