Kesä on raparperin sesonkiaikaa, jolloin on ihana tehdä raparperipiirakkaa. Kuori raparperi ja viipaloi hyvin ohueksi piirakkaa varten. Raparperipiiras on ajaton klassikko, mutta saa uudenlaisen maun kun lisäät täytteeseen mantelilastuja.

Tarjoile raparperipiirakka sellaisenaan tai vaniljajäätelön kera! 

Ainekset piirakkavuoallinen, noin 8 annosta

Tai tee itse taikina:
125
g
margariinia tai voita
¾
dl
sokeria
1
muna
½
tl
leivinjauhetta
Täyte:
n.½
l
raparperipaloja
2
dl
kermaviiliä, smetanaa tai Fraichea (esim. kevyt 5 %)
2
munaa
½-1
dl
sokeria
1-2
tl
vaniljasokeria
(1
dl
mantelilastuja)
Päälle:
mantelilastuja

Ohje

  1. Ota taikina sulamaan n. ½ tuntia ennen käyttöä tai sulata hetki varovasti mikroaaltouunissa. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
  2. Jos valmistat taikinan itse, vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi ja lisää muna koko ajan vatkaten. Lisää vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja kaurahiutaleet. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle.
  3. Kuori raparperin varret ja leikkaa viipaleiksi. Levitä raparperipalat piirakkapohjan päälle. 
  4. Sekoita muut täytteen aineet keskenään ja kaada piirakalle. Paista raparperipiirasta 200-asteisen uunin keskitasolla n. 30 min, kunnes piirakka saa kauniin värin.

Katso myös ihana raparperipiirakka kauratoscalla ja samalta sivulta löytyviä muita herkullisia raparperipiirakan reseptejä.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.