Mikäpä olisikaan sen mukavampaa kuin olla ulkona mäessä tai ladulla, ja sen jälkeen nauttia mehevästä laskiaispullasta! Laskiaispullaa pidetään keskiaikaisen paaston ajan edellä nautittujen rasvaisten ruokien jäänteenä. Pullan alkuperämaaksi arvioidaan Saksaa. Pulla ruskistettiin voissa ja höystettiin rusinoilla sekä korinteilla 1600-luvun Saksassa. Se nautittiin silloin normaalisti maidon kera. Ruotsalaisen legendan mukaan laskiaispullan kehitti puolestaan leipurioppilas, jota leipurimestari uhkasi raipan iskuilla. Oppilas säästyisi rangaistukselta jos hän keksisi kaikkia muita paremman pullan. Tarina kertoo että oppilas täytti ison pyöreän pullan ruotsalaisten rakastamalla mantelimassalla. Mestarin mielestä tulos oli niin hyvä että oppilas säästyi raipan iskuilta. 

Ainekset noin 20-30 kpl annosta

5
dl
maitoa tai maitojuomaa
50
g
hiivaa
1-2
tl
suolaa
2
dl
sokeria
1
rkl
kardemummaa
1
muna
n.150
g
voita tai margariinia
Kinuski-hillotäyte:
2
dl
vaahtoutuvaa kermaa
½
dl
kinuskikastiketta
n.3
dl
vadelmahilloa
Pinnalle:
munaa
raesokeria

Ohje

  1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja muna. Lisää jauhot vähitellen, aluksi vatkaten, jotta ilmaa sitoutuu taikinaan. Alusta taikina hyvin vaivaten. Lisää pehmeä rasva alustamisen loppupuolella. Laita taikina peitettynä kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan.
  2. Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, ota se leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Leivo taikinasta paksu pötkö ja jaa se 20-30 osaan riippuen siitä, kuinka isoja pullia haluat. Pyörittele paloista pikkupullia.
  3. Kohota pullat kaksinkertaisiksi, voitele ne munalla ja koristele raesokerilla ennen paistamista. Voit myös jättää raesokerin pois ja laittaa lopuksi paistetun pullan päälle tomusokeria. Paista pikkupullat n. 225-asteisen uunin keskitasolla 8-10 min.
  4. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi, lisää siihen varovasti huoneenlämpöistä kinuskikastiketta, sekoita vain vähän. Leikkaa jäähtyneistä pullista hattu irti. Laita pullan väliin reilusti vadelmahilloa ja kinuskikermaa.

VINKKI: Voit tehdä myös mansikkaisia laskiaispullia. Käytä tällöin täytteeksi 2½ dl vaahtoutuvaa mansikkakermaa, 100 g mansikkahilloa sekä 3 dl mansikoita viipaleina. Katso myös perinteinen laskiaispullien reseptimme!

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.