Tattari ei ole viljalaji, vaikka siitä leipää leivotaankin.

Tattari kuuluu omaan kasviheimoonsa, joka on kotoisin Kauko-Idästä, missä sitä on viljelty vuosisatojen ajan.

Tässä tattarijauhoja on käytetty piirakkapohjaan.

Ainekset piirasvuoallinen annosta

100
g
margariinia tai voita
½
tl
suolaa
1
tl
leivinjauhetta
1
dl
kermaa tai vettä
Täyte:
200
g
palvikinkkua suikaleina
200
g
juustoraastetta
3
munaa
(1-2
paprikaa pieninä kuutioina)
1
tlk
smetanaa tmv. (n. 1,2 dl)
jauhettua valkopippuria
persiljaa

Ohje

  1. Sekoita pehmeään rasvaan jauhot, suola ja leivinjauhe. Lisää sekaan neste ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina kostutetuin käsin isohkon piirakkavuoan pohjalle ja paista pohjaa 225-asteisen uunin alimmalla tasolla 10 min. 

  2. Valmista sillä aikaa täyte sekoittamalla täytteen ainekset. Kaada täyte puolikypsälle piirakkapohjalle ja jatka paistamista 15 min uunin keskitasolla.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Vinkit

Voit tehdä samalla ohjeella myös savukalapiirakkaa tai kasvispiirakkaa. Savukalapiirakassa vaihda palvikinkun tilalle n. 200 g savukalasuikaleita. Kasvispiirakassa korvaa palvikinkku purjosipulilla, aurinkokuivatuilla tomaateilla, parsalla ja paprikalla. Kokeile myös klassista kinkkupiirakkaa, johon voi käyttää vaikkapa joulukinkun tähteet!

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.