Juhlien herkullinen limejuustokakku

Minä olen ihastunut viime vuosina aina vaan enemmän raikkaaseen limettihedelmään eli limeen. Sen maku ja tuoksu tuo mieleen lämpimän kesän ja ihanat juhlat. Tämä kakku sopisi kesäjuhlien lisäksi erinomaisesti myös vaikka äitienpäivään. Limejuustokakun voit tehdä valmiiksi jääkaappiin jo päivää tai paria aikaisemmin. Viimeistele kakku tarjoilupäivänä esimerkiksi tuoreilla marjoilla ja kermavaahdolla.
Pohjana käytin tällä kertaa herkullista OATGOODS-granolaa, joka sisälsi kakun makuun sopien pieniä paloja kuivattua mansikkaa. Aikaisemmin en ole käyttänyt granolaa kakkupohjassa, mutta nyt pitää todeta, että granola on mitä parhain pohja hyydyke- ja juustokakuille. Granolaa ei tarvitse edes hienontaa, vaan se sopii ihan sellaisenaan kakkupohjaksi. Kurkkaa resepti ja ohjeet alta.
Limejuustokakku
Pohja:
250 g OATGOODS auringonkukansiemen-mansikka granolaa
40 g voita
1 rkl hunajaa
Täyte:
4 dl vispikermaa
350 g maustamatonta tuorejuustoa
1 ½ dl tomusokeria
1 ½ dl limemehua
3 liivatelehteä
Kiille:
3 liivatelehteä
2 dl laimennettua limemehua
2 rkl sokeria
(vihreää elintarvikeväriä)
Koristeeksi:
Lime-hedelmää
Tuoreita mansikoita
Kermavaahtoa
Marenkia
Kaada granola kulhoon. Sulata kattilassa voi yhdessä hunajan kanssa. Sekoita voisula-hunaja yhdistelmä granolan joukkoon. Voitele noin 24 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan reunus öljyllä ja ripottele öljyn päälle tomusokeria. Laita reunus tarjoiluastialle ja kaada granolaseos reunuksen sisään. Painele tasaiseksi kerrokseksi.
Valmista täyte vatkaamalla kerma vaahdoksi. Laita liivatelehdet likoon kylmään veteen noin viiden minuutin ajaksi. Vatkaa tuorejuusto yhdessä tomusokerin kanssa sekaisin. Kuumenna limemehu kiehuvaksi. Ota liivatteet pois vedestä ja purista ylimääräinen vesi pois liivatelehdistä. Sulata liivatelehdet kiehuvan limemehun joukkoon ja sekoita.
Kaada limemehu ohuena nauhana tuorejuustoseokseen koko ajan seosta vatkaten. Nostele lopuksi kermavaahto joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään neljän tunnin ajan, mielellään yön yli.
Valmista kiille laittamalla liivatelehdet likoon runsaaseen kylmään veteen noin viiden minuutin ajaksi. Kuumenna sillä aikaa limemehu kiehuvaksi yhdessä sokerin kanssa. Ota liivatteet pois vedestä ja purista ylimääräinen vesi pois liivatelehdistä. Sulata liivatelehdet kiehuvan limemehun joukkoon ja sekoita. Lisää joukkoon halutessasi hieman vihreää elintarvikeväriä. Anna seoksen jäähtyä rauhassa, jotta se jähmettyy hieman. Lusikoi hieman hyytynyt limemehu kiilteeksi kakun päälle.
Poista reunus kakun ympäriltä ja koristele kakku tuoreilla mansikoilla, limesiivuilla, kermavaahdolla ja/tai marengeilla.
Vinkki! Voit käyttää limemehuna joko itse limeistä puristamaasi mehua tai limemehua, jota myydään pienissä pulloissa kaupoissa. Pullotettuun limemehuun ei ole lisätty sokeria tai muuta makeutusta.
Kommentteja ja keskustelua