Sienet syksyisessä leivonnassa

suppilovahverot

Sienisatoa kannattaa alkaa hyödyntää heti, kun sieniä alkaa sateisten elokuun päivien myötä löytyä. Itse olen ehtinyt käydä kerran sienessä ja saaliina oli kantarelleja. Niistä sai jo paistettua herkullista seosta sipulin kanssa leivän päälle. Kantarellit sopivat sellaisenaan puhdistettuna leivonnaisten päällysiin ja esimerkiksi pizzan täytteeksi.

Kantarellit

Rouskuja ja lampaankääpiäkin olisi jo löytynyt. Seuraavalla kerralla kerään varmasti myös muita sieniä kuin kantarelleja, sillä sade ja lämpö nostavat nyt sieniä maasta hyvin. Erilaisia sieniä voi ”piilotella” piirakoiden täytteisiin niille perheenjäsenille ja ystäville, jotka eivät pidä sienistä. Toisaalta nyt vegaanisen ruoan ollessa trendinä, sienet voivat olla ylpeästi esillä leivonnaisissa.

Lampaankääpä

Syys-lokakuun suppilovahverosaalista voi alkaa haaveilla jo nyt. Suppikset eli suppilovahverot ovat mielestäni maultaan kaikkein parhaita sieniä, varsinkin piirakoihin, pasteijoihin ja muihin täytteisiin ne antavat särmää. Viime vuonna suppiksia tuli löydettyä sammalkätköistä muutama ämpärillinen. Ryöppäsin osan sienisaaliista ja pakastin ne. Sen jälkeen ne olivat valmiita käytettäväksi talvella sämpylätaikinaan, muffineihin, ruokaisaan pannariin ja ruokapiirakoihin sekä pizzoihin. Olen myös joskus kuivannut suppiksia, koska ne ovat melko pieniä, ne kuivuvat käteväksi sienirouheeksi, jota voi lisätä mainiosti leipätaikinaan.

Suppilovahveroita

Onneksi sienet nousevat yleensä joka vuosi samaan paikkaan. Kannattaa nähdä vaivaa ja löytää itselleen ne parhaat sienimestat. Hyvää sienionnea kaikille!

Suppilovahverot

Olen tehnyt vuosien varrella paljon sienileivonnaisreseptejä Myllyn Paras-tuotteille. Tässä seuraavassa kerron muutamista suosikeistani.

Sienipiiraisiin voi käyttää erilaisia sieniä tai huonon sienionnen osuessa kohdalle voi käyttää mahdollisesti pakastimessa olevaa vanhaa satoa. Pikkupiiraisiin taikinaksi on kätevintä valmis pakasteena myytävä Myllyn Paras Ruistaikina, josta kaulitaan piiraisiin maistuvat pohjat. Täytteeseen on käytetty suurimoita, jotka sitovat mukavasti sienien nestettä ja tuovat piiraisiin ruokaisuutta. Katso resepti Sienipiiraset tästä.

Suolaisiin muffineihin saa mainiosti käytettyä monenlaisia sieniä. Varmista ensin löytämäsi sienien kelpaaminen ruoaksi ja ryöppää sienet tarvittaessa ennen käyttöä. Tässä ohjeessa olen kuitenkin pelannut varman päälle ja tehnyt ohjeen kantarelleilla. Ne ovat helposti tunnistettavia ja maukkaita ruokasieniä. Katso Kantarelli-paprikamuffinit-ohje tästä.

Kätevin tapa valmistaa pyöreä sienipiirakka on leipoa se suosittuun suolaiseen Pyöreään Piirakkataikinaan. Valmiiksi pyöreän muotoinen taikina tarvitsee vain sulattaa ja painella pyöreään vuokaan. Kypsä piirakkapohja kestää hyvin leikkaamisen ja piiraspala irtoaa hyvin vuoasta. Katso Pyöreä Sieni-fetapiirakka tästä.

Ystäväni Kati Nappa opastaa, että sienipiirakka on hyvä tapa käyttää metsäretkellä kerätyt sienet. ”Täytteeseen sopivat vaikkapa kantarellit, tatit, suppilovahverot tai muut hyvät ruokasienet. Sienten kanssa täydelliseen makuyhdistelmään kuuluvat usein sipuli ja yrtit. Erityisen hyvin sienipiirakkaan sopii ruistaikinapohja, mutta voit valmistaa pohjan itse piirakkapohjan perusreseptillä.” Katso Kati Napan Sienipiirakka resepti tästä.

Tämän hieman erilaisen sienireseptin tein syyskuussa 2013 Julkkis Big Brother-ohjelmaa varten. Siellä leivoimme yhdessä BB-talon asukkaiden kanssa erilaisia suolaisia ja makeita piirakoita. Mieleeni jäi, että eritoten Andy McCoy ihastui sienipiirakkaan, sillä Andy halusi koristella taiten piirakkansa salvialla.

Katso mainio ohje Sieni-salviapiirakka Big Brother-talossa tästä.

Sienet ovat terveellinen lisä- tai pääraaka-aine leivonnassa. Tähän piirakkaan sopivat mainiosti mustat torvisienet ja toki myös kantarellit tai suppilovahverot. Katso resepti Arjan sienipiirakka tästä.

Katso myös video linkin takaa avutuvan ohjeen alta. Sieltä näet, kuinka valmistimme tämän piirakan Oivallusten keittiössä Terveys-messuilla muutama vuosi sitten kaimani Arja Saijonmaan ja Christina Aaltion kanssa.

Sienet sopivat mainiosti leivonnaisten täytteisiin. Tässä olen valmistanut Pita-leipien täytteen kantarelleista. Satokauden aikana kannattaa käyttää ekologisesti niitä raaka-aineita, joita on kulloinkin saatavilla. Katso resepti Pehmeät pitaleivät sieni-kasvistäytteellä tästä.

Sienet voivat olla leivonnaisissa näyttävästi esillä. Tässä on helppo ja kaunis idea Syksyn sieni-juustokekseille. Katso resepti tästä.

Tässä vielä yksi suosikkini syksyyn! Kun haluat helppoa ja herkullista, leivo Myllyn Paras Voitaikinalevyistä Kantarellisarvia. Katso resepti tästä.

Plain text

  • Et voi lisätä HTML-tageja.
  • Verkko- ja sähköposti-osoitteet muuttuvat linkeiksi automaattisesti.
  • Pitkät lauseet rivittyvät automaattisesti.