10 maistuvaa tarjottavaa pihatalkoisiin

10 maistuvaa tarjottavaa pihatalkoisiin

Keväisille pihatalkoille antavat voimaa ruokaisat suolaiset tarjottavat. Työn jälkeen voi kerrankin nauttia makeita herkkuja hyvällä omatunnolla, kun on touhunnut reippaasti ulkona. Olivatpa pihatalkoot sitten taloyhtiön parissa, omassa pihassa tai kesämökillä, syöminen tuntuu erityisen hyvältä ulkona raikkaassa kevätsäässä tuttujen ja perheen kanssa.

10 maistuvaa tarjottavaa pihatalkoisiin

Epäröiden pihatalkoisiin suhtautuvat ihmiset innostuvat helpommin monista talkoopuuhista, kuten haravoinnista ja roskien siivoamisesta, kun ”porkkanana” on mieleistä syötävää. Mukavin tapa saada talkoisiin syötävää on suunnitella ja tarvittaessa hieman valmistella talkootarjoiluja etukäteen talkooporukan tai perheenjäsenten kanssa. Tämä lisää samalla yhteenkuuluvuutta taloyhtiön asukkaiden kesken.

10 maistuvaa tarjottavaa pihatalkoisiin

Mainio menu syntyy esimerkiksi ennen talkoita valmistetusta uuniruoasta, joka vain laitetaan ajoissa uunin kypsymään ennen talkoiden ruokailutaukoa. Hyvä ruokaisa ja riittoisa uuniruoka on lasagne, siitä broileriversio mangolla on varmasti monen ulkona touhunneen mieleen. Lasagnen kanssa maistuvat tomaatinpuolikkaat, suippopaprikanrenkaat ja kurkkuviipaleet sekä raikas itse maustettu yrttivesi, jonka voi maustaa etukäteen laittamalla isoihin vesikannuihin tuoreen mintun hentoja oksia tai sitruunanviipaleita. Katso lasagnen resepti tästä

Mango-Kana Lasagne

Jälkiruoaksi sopii herkullinen raparperihyve kevään ensimmäisistä raparpereista. Hyveen voi valmistaa etukäteen ja tarjoilla talkoissa vaniljakastikkeen kanssa. Jos sattuu oikein lämmin talkoopäivä, on vaniljajäätelö se nautinnollisin herkku raparperihyveen kanssa. Katso resepti tästä

Raparperihyve

Mikäli raparperi ei ole vielä riittävän isoa tai sitä ei ole pihassa, valmista talkoisiin reilu määrä pannukakkua. Helpoiten teet pannarin valmiista Myllyn Paras Pannukakkujauhosta. Pannarin voi tarjota lämmitettynä, mutta se maistuu hyvin kylmänäkin kesäisten marjojen, hunajan sekä kermavaahdon tai valmiin vaniljarahkan kanssa. Katso resepti tästä

Pannukakku

10 maistuvaa tarjottavaa pihatalkoisiin

Talkookahvit juodaan pihatalkoiden aikaan useaan kertaan, talkookahvien ehdoton kumppani on korvapuusti. Laita paistovalmiit Myllyn Paras pullat lasagnen jälkeen uuniin, niin saat lämpimäiset kahvin kanssa. Muista varata talkoisiin myös teetä ja mehua. Katso miten helpolla saat herkulliset korvapuustit

10 maistuvaa tarjottavaa pihatalkoisiin

Pihatalkoot tarkoittaa monilla omakoti- ja mökkiasujilla useampanakin viikonloppuna toistuvia pihatyöprojekteja. Viimeksi meillä oli haasteena halkokuorman kanto kuivumaan kesäksi. Kun halkopino oli vihdoin valmis, siinteli mielessä maistuva ruoka ja juoma.

10 maistuvaa tarjottavaa pihatalkoisiin

Aiemmin keväästä olimme onneksi ehtineet jo ottaa esille grillin ja putsata sen huolella. Niinpä itse hampurilaisten valmistus grillissä sujui nopeasti. Taikasana on esivalmistelu! Olin leiponut jo edellisiltana hampurilaissämpylät etukäteen ja tehnyt pihvitaikinan jääkaappiin ennen halkotalkoita. Tarvittiin vain grillaus ja hampurilaisten kasaus. Niin nautimme puupino-aherruksen jälkeen hyvällä omatunnolla itse valmistettuja maistuvia hampurilaisia runsain täyttein. Katso resepti tästä

Hampurilaiset grillissä

Seuraavissa pihapuuhissa aiomme perustaa kasvimaata puulaatikoihin, joihin multa on jo kärrätty valmiiksi odottamaan lämpimämpiä kelejä. Kylvöpuuhiin kuluu aikaa ja syötäviä voi olla pariinkin otteeseen, jottei selkä väsy täysin kumarana touhuamiseen.

10 maistuvaa tarjottavaa pihatalkoisiin

Mukava välisyötävä on grillatut raparperit, jotka on kääritty pekoni- ja taikina-nauhoilla ja maustettu hyvin. Muista vain ottaa Myllyn Paras Lehtitaikinalevyjä tai Ruistaikinaa pakastimesta sulamaan aamusta ennen pihahommia. Katso resepti tästä.

Grillatut raparperit pekoni-taikinakäärössä

Kun pihapäivä on saatu päätökseen, voi syödä hieman reilummin ja grillailla makkaraa, pihvejä tai vaikka maissia. Poimi makkaran grillaukseen tästä uusi idea. 

Grillivinkit makkaralle

Aherruksen jälkeen ei kannata unohtaa makeaa herkkua. Tällä kertaa nämä herkut tehdään loppuun ulkona grillaten, kun kerran grilli on kuumana. Nämä S*mores ovat jenkkityylisiä övereitä herkkukeksejä. Aiemmin leivottujen kaura-suklaakeksien väliin sulatetaan vaahtokarkkeja, pala suklaata, suolapähkinä- ja hedelmäpalarouhetta jne. Katso ohje tästä

S'mores (suklaaburgerit)

Tässä vielä yksi oikein helppo tarjottava isolle porukalle, jonka kehittelin juuri talkoita varten. Nämä talkoorullat toimivat kesäisissä illanvietoissa muutenkin ja voivat muuttua vaikkapa bilerulliksi.

10 maistuvaa tarjottavaa pihatalkoisiin

Talkoorullat

10 maistuvaa tarjottavaa pihatalkoisiin

20 kpl

1 pkt Myllyn Paras Iso Lehtitaikinalevyjä (600 g)

Täyte:
1 dl salsakastiketta
2 rkl Worcestershire-kastiketta
200 g ylikypsää kinkkua viipaleina (ei ”ohuen ohut”)
200 g Emmental-juustoa viipaleina

Päälle:     
2 rkl voita
2 rkl Worcestershire-kastiketta
2 rkl vahvaa sinappia

10 maistuvaa tarjottavaa pihatalkoisiin

Ota taikina ajoissa sulamaan. Kauli Isoa Lehtitaikinalevyä uunipellin kokoon, n. 30 x 40 cm.

10 maistuvaa tarjottavaa pihatalkoisiin

Levitä taikinalevylle molemmat kastikkeet ohueksi kerrokseksi. Valitse salsakastikkeen voimakkuus mieltymystesi mukaan. Lado kastikekerroksen päälle kinkkuviipaleet vieriviereen. Lado kinkkuviipaleiden päälle vielä juustoviipaleet.

10 maistuvaa tarjottavaa pihatalkoisiin

Kääri levy rullalle kuin tekisit kääretorttua. Nipistä sauma kiinni kostutetuin käsin ja käännä sauma alaspäin.

10 maistuvaa tarjottavaa pihatalkoisiin

Leikkaa siitä n. 2 cm paksuja viipaleita terävällä leikkuuveitsellä. Laita rullat kumolleen leivinpaperin päälle uunipellille.

10 maistuvaa tarjottavaa pihatalkoisiin

Kuumenna kattilassa voi, sinappi ja Worcestershire-kastike. Levitä seos lusikalla rullien päälle. Paista talkoorullat 225-asteisen uunin keskitasolla n. 20 min kauniin värisiksi.

10 maistuvaa tarjottavaa pihatalkoisiin

Mukavaa kevätmieltä ja makoisia talkoohetkiä blogini seuraajille!

10 maistuvaa tarjottavaa pihatalkoisiin

Plain text

  • Et voi lisätä HTML-tageja.
  • Verkko- ja sähköposti-osoitteet muuttuvat linkeiksi automaattisesti.
  • Pitkät lauseet rivittyvät automaattisesti.