Kinuskikissa suunnitteli tämän maittavan jouluisen jäätelökakun.

Ainekset annosta

Pohja:
Täyte:
2
l
vaniljajäätelöä
1
rkl
vaniljasokeria
1
sitruunan kuoriraaste
300
g
luumumarmeladia
Pinnalle:
pursotettavaa luumumarmeladia

Ohje

  1. Sulata torttutaikinalevyt huoneenlämmössä. Jaa taikina kahteen yhtä suureen osaan. Kauli jauhoja apuna käyttäen leivinpaperin päällä ohueksi, ympyrän muotoiseksi levyksi. Koska levy kutistuu paistuessaan, ympyrän tulee olla noin 3 cm irtopohjavuoan halkaisijaa (24 cm) suurempi. Paista kumpikin levy 200 asteessa noin 12 minuuttia. Anna jäähtyä.

  2. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Kierrä myös reunojen suojaksi leivinpaperisuikaleita, jotta kakku on helpompi irrottaa vuoasta. 

  3. Paloittele vaniljajäätelö kulhoon ja anna sulaa välillä sekoitellen sen verran, että jäätelö on notkeaa. Lisää vaniljasokeri ja sitruunan kuoriraaste.

  4. Laita vuoan pohjalle torttutaikinalevy. Levitä päälle puolet marmeladista ja jäätelötäytteestä. Laita päälle seuraava levy ja levitä jäljellä oleva marmeladi ja jäätelö. Pursota pinnalle luumumarmeladia. Vedä veitsellä pursotus rikki edestakaisin vedoin, jotta saat pintaan marmoroidun kuvion.

  5. Nosta kakku pakastimeen jäätymään seuraavaan päivään. 

  6. Irrota kakku vuoasta ja poista leivinpaperit reunoilta ja pohjasta. Nosta tarjoilulautaselle. Anna olla huoneenlämmössä puolisen tuntia ennen tarjoilua.

Resepti:
Kinuskikissa

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.