Someleipurimme Pihla Sallinen (@metsavadelma) leipoi 6.8. vietettävän kansallisen mustikkapiirakkapäivän ja tuoreen mustikkasadon kunniaksi mantelisen sitruuna-mustikkapiirakan, josta ei synny lainkaan hävikkiä. Myllyn Paras Pyöreä Piirakkataikinaa (makea), mustikoita, tuorejuustoa, sitruunaa ja mantelilastuja on hankittu juuri oikeat määrät, minkä lisäksi ylimääräiset munat ja sokerit jäävät mainiosti seuraavaan leivontakertaan.

Hävikkiä Pihla minimoi suunnitelmallisella leipomisella:
"Pyrin useimmiten leipomaan suunnitelmallisesti, vaikka välillä tykkäänkin inspiroitua kotoa löytyvistä raaka-aineista. Suunnitelmallisuus auttaa myös hävikin seurannassa: jos raaka-aineita jää yli, kehittelen jämistä usein jotain uutta, jotta hävikkiä ei syntyisi."

Juhlista sinäkin metsiemme parhaita marjoja ja leivo Pihlan mantelinen sitruuna-mustikkapiirakka ilman hävikkiä!

Ainekset 10 annosta

Pohja
Täyte
250
g
mustikoita (tuoreita)
200
g
vaniljatuorejuustoa
0,75
dl
sokeria
1
kananmuna
yhden pienen sitruunan mehu
Päälle
100
g
mantelilastuja

Ohje

  1. Painele sulanut taikina piirakka- tai irtopohjavuokaan, jonka halkaisija on noin 26 cm. Jos käytät irtopohjavuokaa, nosta taikina reunoille vain parin sentin korkeudelle.
  2. Ripottele mustikat pohjan päälle. Jos käytät pakastemustikoita, pyörittele ne jäisinä perunajauhossa (1 rkl) ennen vuokaan laittamista.
  3. Vatkaa sekaisin loput täytteen aineksista ja kaada seos mustikoiden päälle. Ripottele pinnalle kerros mantelilastuja.
  4. Paista 200 °C asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia.
  5. Jäähdytä piirakka ennen tarjoilua.

Vinkki! Tarjoile piirakka vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

Resepti:
Myllyn Paras #Someleipurit2023 Pihla Sallinen

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.