Tee Mansikka-lettukääröt kätevästi valmiilla Lettu- ja vohvelijauhoseoksella, joka on maidoton ja kananmunaton.

Kesäisin on mukava tehdä lettuja muurinpohjapannulla yhdessä esim. ystävien kanssa.

Tuoreet mansikat ja letut ovat voittamaton yhdistelmä!

Ainekset noin 8 isoa annosta

4
dl
(sitruuna) kivennäisvettä tai kookosmaitoa
2
dl
vettä
Mansikka-ricottatäyte:
2
liivatelehteä
2
dl
kuohukermaa
1
rkl
sokeria
1
tl
vaniljasokeria
1
tlk
(250 g) ricottajuustoa
n.3
dl
pilkottuja mansikoita
nippu tuoretta basilikaa

Ohje

  1. Vispaa nesteet sekä Lettu- ja vohvelijauhot tasaiseksi taikinaksi. Anna turvota hetki. Paista miedolla lämmöllä lettupannulla isompia lettuja, käytä paistamiseen rasvaa ainakin valurautapannulla.
  2. Liota liivatteita kylmässä vedessä 10 minuuttia. Vatkaa 1½ dl kermaa kulhossa vaahdoksi ja mausta sokereilla. Kuumenna ½ dl kermaa kasarissa kiehuvaksi. Puristele liivatteista liotusvesi pois ja sulata ne kiehuvan kerman joukkoon. Pehmennä kulhossa ricottajuusto ja sekoita joukkoon liivateseos. Kääntele joukkoon varovaisesti nostellen pilkotut mansikat, hienonnettu basilika ja kermavaahto.
  3. Täytä jäähtyneet letut mansikkaseoksella ja kääri tiiviiksi rulliksi. Anna lettujen vetäytyä hetken aikaa jääkaapissa. Leikkaa halutessasi annospaloiksi ja kiinnitä cocktailtikuilla. Koristele mansikoilla ja basilikanlehdillä.
Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras, kuva: Jukka Pakarinen / Otavamedia

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.