Leivo munkit simaan. Sima kohottaa taikinaa kuohkeaksi ja antaa sitruunaista makua. Jos simaa ei ole, voit kokeilla sitruunalimsaa tai appelsiinituoremehua. Ole tarkka munkkien paiston kanssa: sopivan kuumassa rasvassa munkki nousee rasvan pinnalle eli ei uppoa, mutta ei toisaalta palakaan heti.

Ainekset noin 30 annosta

5
dl
simaa
50
g
hiivaa
1-2
tl
suolaa
dl
sokeria
2
tl
vaniljasokeria
1-2
rkl
kardemummaa
1
muna
1
dl
laktoositonta margariinia tai öljyä
Paistamiseen:
kasviöljyä
Pinnalle:
sokeria

Ohje

  1. Kuumenna simaa hieman eli kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva simaan. Sekoita joukkoon suola, sokerit, kardemumma ja muna. Lisää jauhot vähitellen, aluksi vatkaten, jotta ilmaa sitoutuu taikinaan. Alusta taikina hyvin vaivaten, yleiskone tms. on oiva apu tähän. Lisää pehmeä rasva tai öljy alustamisen loppupuolella. Laita taikina peitettynä kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan.

  2. Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, ota se leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Pyörittele taikinasta pikkupullia. Kohota pullat kaksinkertaisiksi.

  3. Kuumenna kasviöljy valurautapadassa. Kokeile rasvan kuumuutta vaalealla leipäpalalla. Leipäpalan tulee ruskistua kauniisti noin minuutissa, tällöin rasva on noin 180-asteista eli sopivaa munkkien paistoon. Varo, että rasva ei kuumene liikaa ja ole muutenkin varovainen kuuman polttavan rasvan kanssa! Varo vettä ja rasvaa yhdessä: vesipisaroita ei saa joutua rasvan sekaan!

  4. Tee sormin pullan keskelle reikä ja muodosta munkista näin rinkeli. Laita rinkelit paistumaan rasvaan, paista muutama kerrallaan. Sopivan kuumassa rasvassa munkki nousee rasvan pinnalle eli ei uppoa, mutta ei toisaalta palakaan heti. Käännä hetken kuluttua eli paiston puolivälissä, niin että molemmat puolet kypsyvät.

  5. Nosta kypsät munkit reikäkauhalla lautaselle, jossa on sokeria. Pyörittele munkit sokerissa heti.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.