Croissantin ja crème brûléen yhdistelmä. Tuhatlehtinen reunus ja täyteläinen kaneli-tähtianistäyte vaativat hieman näpräilyä. Mainio jälkiruoka, jonka voi valmistaa vaikka edellisenä päivänä.

Ainekset 6-8:lle annosta

1
kanamuna voiteluun
Täyte:
3
dl
kuohukermaa
3
dl
täysmaitoa
½
tl
vaniljauutetta
1
tl
maissitärkkelystä
dl
sokeria
ripaus kanelia
1
tähtianis
8
kananmunankeltuaista
Viimeistelyyn:
sokeria

Ohje

  1. Leikkaa voitaikinasta halkaisijaltaan noin 10 cm:n ympyröitä. Painele kipon pohjalle.

  2. Voitele taikinat kanamunalla ja siirrä hetkeksi kylmään jäähtymään.

  3. Paista taikinat 220-asteisessa uunissa läpikypsiksi noin 10-12 minuuttia. Pidä kypsät taikinakupit vielä astioissaan. Anna uunin jäähtyä 100-asteiseksi. 

  4. Yhdistä kerma, maito, vaniljauute, maissitärkkelys, sokeri ja mausteet kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi. Ota kattila pois liedeltä ja anna maustua 15 minuuttia.

  5. Erottele kananmunankeltuaiset kulhoon ja kaada hieman jäähtynyt kerma-maitoseos siivilän läpi kulhoon keltuaisten joukkoon. Sekoita tasaiseksi massaksi.

  6. Kaada täyte kypsennettyihin voitaikinakippoihin. Siirrä kupit takaisin 100-asteiseen uuniin ja anna täytteen hyytyä noin 45 minuuttia.

  7. Anna kuppien jäähtyä ja nosta pois kypsennysastioista. Ripottele pinnalle ohut kerros sokeria ja karamellisoi pinta polttolampulla.      

Resepti:
Mikko Takala ja Sami Rekola, Kuva: Tommi Anttonen

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.