Blinien kanssa tarjotaan loppukesästä rapuja, mätiä, smetanaa ja sipulia. Ne sopivat mainiosti rapujuhliin eli eivät ole vain talven herkku.

Blinitaikinan annetaan kohota 1-2 tuntia, mutta parhaimmillaan blinit ovat, kun taikinan tekee tänään ja herkuttelee vasta seuraavana iltana.

Tattarin ja rapujen maku käy rapujuhlassa snapsien kanssa hyvin yhteen.

 

Ainekset noin 10 kpl annosta

4
dl
bulgarianjogurttia tai kermaviiliä
20
g
hiivaa
1
tl
sokeria
1
dl
kuumaa maitoa
1
tl
suolaa
1
rkl
voisulaa
1
munankeltuainen
1
munanvalkuainen
Lisäksi:
rapuja
mätiä ja/tai savulohta
sipulisilppua
smetanaa

Ohje

  1. Lämmitä jogurtti tai kermaviili kädenlämpöiseksi, liuota siihen hiiva ja sekoita joukkoon tattarijauhot ja sokeri. Anna taikinan kohota 1-2 tuntia huoneenlämmössä tai tee taikina kylmään nesteeseen ja anna käydä pidempäänkin, esim. yön yli viileämmässä (jääkaapissa).
  2. Sekoita ennen paistamista taikinaan kuuma maito, suola, voisula, keltuainen ja vaahdoksi vatkattu valkuainen viimeisenä. Paista taikinasta blini- tai ohukaispannulla voissa miedolla lämmöllä paksuhkoja blinejä. Voit tehdä blinitaikinasta myös pienempiä lettuja rapujuhlia varten.
  3. Tarjoa katkarapujen, mädin, sipulin ja smetanan kanssa, myös graavista tai kylmäsavustetusta kalasta tehdyt täytteet sopivat hyvin, samoin katkarapusalaatti.
Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

VINKKI!

Kokeile myös klassisia blinejä!

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.