Maa-artisokkakeitto ja timjamimuru

maa-artisokka1

Erilaiset lämpimät keitot sopivat täydellisesti syksyn pimeneviin iltoihin. Maa-artisokka on nyt syksyn satokaudessa oleva juures, joten valmistin siitä herkullisen sosekeiton.

Maa-artisokkaa käytetään usein esimerkiksi perunan kanssa erilaisissa soseissa ja keitoissa. Tällä kertaa halusin hieman vaihtelua perinteiselle maa-artisokkakeitolle, joten vaihdoin perunan bataattiin ja maustoin keiton hieman tavallisesta poiketen. Bataatti ja keitossa käytettävä kurkuma antavat keitolle kauniin syksyisen värin.

Valmistin keiton päälle vielä timjamimurua, joka toimii rapeiden leipäpalojen tavoin keiton lisukkeena. Murun voit valmistaa sillä aikaa, kun keitto kiehuu kattilassa. Timjamimuru kannattaa ripotella keiton päälle vasta juuri ennen tarjoilua, jotta se pysyy mukavan rapeana.

Maa-artisokkakeitto ja timjamimuru

(noin 4 annosta)

Keitto

500 g maa-artisokkaa

250 g bataattia

1 salottisipuli

2 valkosipulin kynttä

3 rkl voita

2 rkl Myllyn Paras Emännän Puolikarkeita Vehnäjauhoja

1 l kasvislientä

1 tl kurkumaa

1/5 tl jauhettua valkopippuria

(suolaa)

 

Timjamimuru

1 1/2 dl Myllyn Paras Kaurahiutaleita

1 dl Myllyn Paras Emännän Puolikarkeita Vehnäjauhoja

1 tl kuivattua timjamia

½ tl suolaa

1/5 tl jauhettua valkopippuria

50 g voita

 

Lisäksi

200 g rankankermaa

tuoreita yrttejä

 

Kuori maa-artisokat, bataatti, salottisipuli sekä valkosipulin kynnet. Pilko sipuli ja valkosipuli hienoksi. Paloittele myös maa-artisokat ja bataatti.

Laita kattila levylle ja mittaa voi kattilaan. Kuumenna voi ja lisää joukkoon sipuli sekä valkosipuli. Kuullota sipulit ja lisää joukkoon maa-artisokat ja bataattipalat. Paista juureksia hetki ja lisää joukkoon vehnäjauhot hyvin sekoittaen. Kun vehnäjauhot ja muut ainekset ovat hyvin sekaisin, kaada kasvisliemi kuumana joukkoon. Lisää vielä kurkuma ja valkopippuri. Sekoita ja kuumenna kiehuvaksi.

Anna keiton kiehua hiljalleen noin 15-20 minuuttia, tai kunnes juurekset ovat kypsiä. Juuresten kypsyminen riippuu siitä, kuinka pieninä paloina lisäät ne keittoon, joten tarkkaile juuresten kypsymistä keittämisen aikana.

Lusikoi kypsäksi keitetyt juurekset tehosekoittimeen ja lisää lientä sen verran, että juurekset peittyvät. Lisäile lientä vielä tarpeen mukaan, että saat keitosta sopivan paksua. Kaada soseutettu keitto takaisin tyhjään kattilaan, kuumenna kiehuvaksi. Maista keittoa ja mausta tarvittaessa vielä suolalla ja valkopippurilla.  

 

Timjamimurun valmistaminen

Hienonna kaurahiutaleet leikuuterällä varustetussa kulhossa. Kaada hienonnetut kaurahiutaleet kulhoon ja sekoita niiden joukkoon vehnäjauhot sekä mausteet. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata voi, ja lisää se kuivien aineiden joukkoon. Sekoita seos tasaiseksi muruksi ja murustele leivinpaperin päälle uunipellille. Voit puristella seosta, jotta saat siitä hieman suurempia sattumia.

Paista murua 175 asteessa noin 7-10 minuutin ajan, tai kunnes se on sopivan kypsää ja rapeaa. Varo kuitenkin paistamasta liikaa.

 

Annosten kasaaminen

Annostele keitto lautasille ja notkista ranskankerma kulhossa. Lusikoi pienellä lusikalla annosten päälle muutamia lusikallisia ranskankermaa. Pyörittele terävää veistä keitossa ja ranskankermanokareissa, niin saat ranskankerman kauniiksi raidoiksi keittoannosten päälle. Viimeistele annokset tuoreilla yrteillä ja timjamimurulla.

 

Vinkki! Jos keitosta jää ylimääräistä lientä, voit käyttää sen esimerkiksi sämpylöiden nesteenä.

 

Sesonki:

Plain text

  • Et voi lisätä HTML-tageja.
  • Verkko- ja sähköposti-osoitteet muuttuvat linkeiksi automaattisesti.
  • Pitkät lauseet rivittyvät automaattisesti.