Perinteisiä blinejä vai bliniburgereita?

Bliniburgerit

Blinit ovat monelle talven perinneherkku, jota kokataan perheen tai ystävien kanssa. Jos perinteinen tarjoilu kyllästyttää, blineistä voi loihtia myös uudenlaisia versioita.

Blinit eivät ole kiireisen kokkaajan luomuksia, sillä niiden maun salaisuus perustuu hiivakäymiseen. Kun paksuhkon, happaman taikinan antaa rauhassa käydä yön yli, maku on parhaimmillaan.

Käymisen lisäksi myös raaka-aineet ovat isossa roolissa: blinien alkuperäinen maku tulee tattarijauhoista, mutta sen seurana taikinassa voi käyttää myös ohrajauhoja. Taikinanesteenä käytetään perinteisimmin kermaviiliä, mutta taikinaan sopivat myös hapan, kermainen jogurtti, ranskankerma tai olut.

- Kun blinitaikina on käynyt, siitä paistetaan seuraavana päivänä mieluiten blinipannulla paksuja blinejä. Paistamiseen kannattaa käyttää voita, jota blineistä tulee hyvänmakuisia ja rapeapintaisia. Taikinan voi myös pakastaa odottamaan seuraavia blinikestejä. Blinit ovat parhaimmillaan, kun ne syödään vasta paistettuina. Hätätapauksessa ne voidaan kuitenkin pakastaa myös valmiina ja kuumentaa nopeasti uunissa ennen tarjoilua, sanoo Arja Elina Laine Myllyn Parhaalta.

Perinteisesti blinit tarjoillaan mädin, smetanan ja sipulisilpun kanssa. Uusia makuelämyksiä etsivän kannattaa kuitenkin kokeilla esimerkiksi blinikakkua tai bliniburgereita. Jälkiruokana maistuvat makeat blinit, jotka suorastaan sulavat suussa kuuman kinuskikastikkeen ja jäisten karpaloiden kaverina.



Blinikakku

noin 9 paksua bliniä

4 dl bulgarianjogurttia tai kermaviiliä

20 g hiivaa

2 dl Myllyn Paras Tattarijauhoja

1 tl sokeria

1 muna

1 dl kuumaa maitoa

1 tl suolaa

1 rkl voisulaa

paistamiseen voita

Tarjoiluun:

smetanaa

sipulisilppua

mätiä ja/tai savulohta

Lämmitä jogurtti tai kermaviili kädenlämpöiseksi, liuota siihen hiiva ja sekoita joukkoon tattarijauhot ja sokeri. Anna seoksen käydä 1-2 tuntia huoneenlämmössä tai tee taikina kylmään nesteeeseen ja anna käydä pidempäänkin viileämmässä (jääkaapissa).

Erottele munan keltuainen ja valkuainen. Vatkaa valkuainen vaahdoksi. Lämmitä maito ja sekoita se käyneeseen taikinaan suolan, voisulan, keltuaisen ja vaahdotetun valkuaisen kanssa. Paista taikinasta blini- tai ohukaispannulla voissa miedolla lämmöllä paksuhkoja blinejä. Aseta blinit tarjolle kokoamalla kolmen blinin kerroskakkuja, joiden väleissä on mätiä tai savulohta, smetanaa ja sipulisilppua.

VINKKI: Tarjoa kala-allergisille ja kasvissyöjille blinin välissä sienisalaattia tai kuutioitua suolakurkkua ja sipulisilppua.

Bliniburgerit

noin 12 kpl minibliniburgeria

4 dl bulgarianjogurttia tai kermaviiliä

20 g hiivaa

2 dl Myllyn Paras Tattarijauhoja

1 tl sokeria

1 dl kuumaa maitoa

1 tl suolaa

1 rkl voisulaa

1 muna

Paistamiseen:

voita

Burgerin väliin:

smetanaa

mätiä

savulohta

sipulisilppua

tilliä

Lämmitä jogurtti tai kermaviili kädenlämpöiseksi ja liuota joukkoon hiiva. Sekoita taikinaan tattarijauhot ja sokeri. Anna kohota 1-2 tuntia huoneenlämmössä tai tee taikina kylmään nesteeseen ja anna käydä pidempäänkin, esim. yön yli viileämmässä (jääkaapissa).

Sekoita ennen paistamista taikinaan kuuma maito, suola, voisula, keltuainen ja viimeisenä vaahdoksi vatkattu valkuainen. Paista taikinasta ohukaispannulla voissa miedolla lämmöllä paksuhkoja blinejä.

Laita ohukaisten väliin mätiä, smetanaa ja sipulia. Myös graavi- tai kylmäsavustettu lohi sopivat hyvin. Kala-allergisille tai kasvissyöjille voit tarjota blinien välissä sienisalaattia tai silputtua suolakurkkua. Voit laittaa täytteet yhteen tai kahteen väliin. Koristele tillillä.

VINKKI: Voit valmistaa blinit myös perinteisellä blinipannulla tai tehdä niistä isompia bliniburgereita, näitä ohjeesta tulee 5-6 kpl.

Makeat blinit

noin 15-25 kpl

4 dl kermaviiliä (2 tlk)

20 g hiivaa

3½ dl Myllyn Paras Tattarijauhoja

1 dl Myllyn Paras Ohrajauhoja

1 tl sokeria

Seuraavana päivänä:

2 dl kuumaa maitoa

1 dl makeaa siideriä tai omenamehua

2 rkl voisulaa

1 tl suolaa

2 munaa

Lisäksi:

voita paistamiseen

kinuskikastiketta tai vaahterasiirappia

karpaloita

Lämmitä kermaviili kädenlämpöiseksi, liuota siihen hiiva ja sekoita joukkoon jauhot ja sokeri. Anna taikinan kohota liinan alla 1-2 tuntia huoneenlämmössä tai tee taikina kylmään nesteeseen ja anna käydä pidempäänkin, esim. yön yli viileämmässä (jääkaapissa).

Sekoita taikinaan ennen paistamista kuuma maito, siideri tai mehu, voisula ja suola. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Lisää keltuaiset taikinaan. Vaahdota valkuaiset ja lisää valkuaisvaahto nostellen taikinaan. Paista taikinasta blini- tai ohukaispannulla voissa miedolla lämmöllä paksuhkoja blinejä. Tarjoile kuuman kinuskikastikkeen ja jäisien karpaloiden kanssa.

Reseptit: Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy
Teksti: Viestintätoimisto Deski Oy, 2015

Tuote:

Plain text

  • Et voi lisätä HTML-tageja.
  • Verkko- ja sähköposti-osoitteet muuttuvat linkeiksi automaattisesti.
  • Pitkät lauseet rivittyvät automaattisesti.