Makaronin matka

Makaroonilaatikko a la mehikaana

Maailmalta makaronilaatikoksi

Pastan historia on pitkä, vaikka alkuperästä kinastellaan. Yleisen uskomuksen mukaan Marco Polo olisi tuonut pastan löytöretkeltään Italiaan vuonna 1295, mutta historioitsijoiden mukaan Kiinassa olisi syöty nuudeleita tuhansia vuosia pidempään. Oli miten oli, kauaksi Pohjolaan pasta eksyi vasta paljon, paljon myöhemmin.

Varhaisimmissa suomalaisissa pastaa koskevissa keittokirjamerkinnöissä makaronia paistettiin pannulla ruskistettujen korppujauhojen kanssa, syötiin (nyt uutta retrotulemista tekevänä) makaronivellinä tai siitä tehtiin makaronilaatikkoa. Makaronilaatikko onkin meillä keksitty ruoka, jolle ei vastinetta löydy edes länsinaapurista. Makaronilaatikko on myös jo 1950-luvulta Suomen suosituimpien ruokien listalla pysyvä koko perheen herkku.

Lihattomasta juhlaruuasta arjen suosikiksi

Makaronilaatikko oli alkujaan lihaton juhlaruoka, jota valmistettiin esimerkiksi joulupöytään. Munamaidon lisäksi makaronin joukkoon saatettiin lisätä sieni-sipulipaistosta, mutta liha laatikosta jätettiin herrojen harvinaiseksi herkuksi. Juhlapöydästä yli jäänyt makaronilaatikko leikattiin seuraavana päivänä viipaleiksi ja paistettiin voissa pannulla. Yksinkertaista, herkullista!

Nykyisin makaronilaatikko sisältää useimmiten naudan jauhelihaa, mutta myös sika-nauta tai lampaanjauheliha sopii lihamakaronilaatikkoon hyvin. Ruoka valmistuu helposti kokemattomankin kokin käsissä.

Kokeile klassikkoa uudella twistillä

Myllyn Paras on valmistanut makaronia Suomessa jo 1970-luvun lopulta, ja useimpien makaronilaatikko tehdäänkin juuri näistä ikonisista makaroneista. Kokeile, miltä klassikkoruoka maistuu meksikolaisittain korianterilla ja chilillä tuunattuna!

Makaronilaatikko à la Mexicana

 

Plain text

  • Et voi lisätä HTML-tageja.
  • Verkko- ja sähköposti-osoitteet muuttuvat linkeiksi automaattisesti.
  • Pitkät lauseet rivittyvät automaattisesti.