Ainekset 12:lle annosta

Vuoan leivittämiseen:
15
g
voita
Kakkupohja:
4
dl
sokeria
4
tl
leivinjauhetta
250
g
voita tai margariinia sulatettuna
4
kananmunaa
250
g
pehmeää ricottajuustoa tai rahkaa ja kermaviiliä
1
dl
maitoa
Kostutus ja täyte:
1
prk
ananasmurskaa liemineen
Täyte:
2
dl
vispi- tai kuohukermaa
1
prk
maitorahkaa (200 g)
½
dl
sokeria
100
g
valkoista suklaata sulatettuna
Kuorrutus:
200
g
maustamatonta tuorejuustoa (rasvaa 21 %)
2
dl
vispi- tai kuohukermaa
120
g
smetanaa
¾
dl
sokeria
2
tl
vaniljasokeria
Koristeluun:
Nonparelleja ja koristerakeita

Ohje

  1. Voitele ja korppujauhota tasapohjainen 29 x 23 cm vuoka.

  2. Mittaa kakkupohjan kuivat aineet kulhoon, sekoita hyvin. Lisää loput aineet ja sekoita sileäksi taikinaksi. Anna taikinan levätä 5 minuuttia, sekoita vielä kerran ja kaada vuokaan. Tasoita pinta. Paista uunissa 180-asteessa noin 55 minuuttia. Kokeile kypsyys kakun keskeltä cocktailtikulla. Jäähdytä hetki ja kumoa kakku leivinpaperin päälle jäähtymään

  3. Vuoraa kakun paistovuoka kelmulla. Leikkaa jäähtynyt kakku kahdeksi saman paksuiseksi levyksi. Kostuta levyt ananasmurskapurkin liemellä. Vaahdota kerma, lisää rahka, sokeri ja sulatettu valkosuklaa joukkoon koko ajan sekoittaen. Aseta kakkulevy vuokaan, levitä täyte ja ananasmurska päälle. Nosta toinen kakkulevy täytteen päälle ja peitä kakku kelmun liepeillä. Siirrä kakku jääkappiin ja anna maustua seuraavaan päivään.

  4. Kumoa kakku leivinpaperin päälle työlaudalle. Leikkaa terävällä veitsellä kakkuun vauvan bodyn muoto. Siirrä jalka-aukkojen palat hihoiksi.

  5. Vaahdota tuorejuusto, kerma ja smetana yhdessä sokereiden kanssa hyvin levitettäväksi vaahdoksi. Peitä kakun pinta vaahdolla, jätä hiukan vaahtoa pursotuksiin. Pursota koristeraidat ja viimeistele kakku iloisen värisillä nonparelleilla ja pane koristeraenapit paikoilleen. Siisti leivinpaperireunat ja siirrä kakku tarjoiluvadille.

  6. Tarjoa baby shower kutsuilla tai muissa vauvan juhlissa. 

Resepti:
Midi Vuorela, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.