Herkkusuita hemmotellaan tällä reseptillä! Nämä ihastuttavat taikinatuutit muotoilet itse voitaikinasta ja täytät kuohkealla vanilja-mangomoussella. Viimeistellyn ulkonäön saat käyttämällä mousselle pursotinpussia.  

Ainekset 6 annosta

Vanilja-mangomousse:
2
dl
vispikermaa
1
prk
Valio vaniljakreemiä
5
rkl
mangososetta

Ohje

 

  1. Levitä taikinalevyt leivinpaperille ja anna niiden sulaa noin 15 minuuttia. Kauli taikinalevyjä ohuemmiksi pitkittäissuunnassa. Leikkaa taikinapyörällä levyt pituussuunnassa neljäksi pitkäksi kaistaleeksi. Muotoile foliosta tuuttimuotit, joiden päälle taikina pyöritetään (leikkaa foliosta noin 25 x 25 cm neliöitä. Taita neliöt kolmioiksi ja rullaa tötteröksi).

  2. Kieritä torttutaikinasuikaleet foliotötterön ympärille kapeammasta päästä leveämpään, niin että uusi kerros tulee reunasta ihan vähän edellisen päälle. Voit liimata seuraavan suikaleen kanamunalla seuraavan päälle. Käytä yhteen tuuttiin kolme suikaletta torttutaikinaa.

  3. Nosta tuutit uunipellille leivinpaperin päälle ja voitele kananmunalla. Paista torttutuutteja uunin keskitasolla 225-asteessa noin 12–15 minuuttia, kunnes tuutit ovat kauniin kullanvärisiä.

  4. Anna tuuttien jäähtyä ja valmista sillä aikaa täyte. Irrota foliot tuuteista, vasta kun tuutit ovat kunnolla jäähtyneet. Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi. Vatkaa sekaan Valio Vaniljakreemi sekä mangosose. Laita täyte pursotinpussiin tyllan kanssa ja pursota täyte tuutteihin.

  5. Koristele mieleiseksi esimerkiksi mintunlehdillä ja syötävillä kukilla. 

Resepti:
Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.