Suklaatäytekakku vie varmasti makean himon mennessään!

"Haluan tehdä tämän kakun isänpäiväksi. Koska kakku on yhtä makea kuin isänikin ja hän pitää suklaasta."

Ainekset 20 annosta, isompia paloja noin 10:lle annosta

Pohja:
4
munaa
dl
sokeria
1
dl
perunajauhoja
½
dl
kaakaojauhetta
tl
leivinjauhetta
Täyte:
200
g
taloussuklaata
1
prk
maustamatonta tuorejuustoa (200 g)
½
dl
sokeria
2
munaa
2
dl
kuohukermaa
4
liivatelehteä
½
dl
konjakkia (tai sitruunamehua)
Kostutus:
2
dl
appelsiinimehua
Kuorrutus:
100
g
taloussuklaata
2
dl
kuohukermaa
Pinnalle:
suklaalastuja

Ohje

  1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi jauhoseos muna-sokerivaahtoon kevyesti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun, jauhotettuun, tasapohjaiseen, esimerkiksi irtopohjavuokaan. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 25 min. Kumoa kakku ja anna sen jäähtyä.

  2. Laita liivatelehdet 5-10 minuutiksi kylmään veteen. Sulata suklaa vesihauteessa ja vedestä puristetut liivatelehdet lämpimässä konjakissa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kevyesti ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Lisää keltuais-juustoseokseen sulatettu suklaa ja konjakkitilkkaan sulatetut liivatelehdet. Sekoita lopuksi joukkoon kerma- ja valkuaisvaahdot.

  3. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan, jotka kostutat appelsiinimehulla. Vuoraa kakkuvuoka reunoilta leivinpaperilla, ellet käytä irtopohjavuokaa. Aseta kansilevy vuoan pohjalle. Levitä sille puolet suklaa-juustotäytteestä. Nosta keskimmäinen levy paikoilleen ja levitä sen päälle loput täytteestä. Nosta päällimmäiseksi pohjalevy. Anna kakun hyytyä viileässä mielellään yön yli.

  4. Kuorrutusta varten sulata suklaa vesihauteessa ja vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita kermavaahtoon sulatettu suklaa. Kumoa kakku tarjoiluvadille ja levitä suklaa-kermavaahto. Leikkaa suklaasta lastuja perunankuorima- tai juuresveitsellä, ripottele suklaalastut kakun pinnalle.

Resepti:
Emmi Kalliomäki, Helsinki. MTV3 / Arjan Leivontanurkan Isänpäivä-reseptikilpailun parhaimmistoa vuonna 2006.

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.