Puolan kulinaarisesti merkittävin lahjaa maailmalle ovat erinomaiset omenat, joten ei ihme, että siellä osataan hyödyntää omppuja kaikenlaiseen keittämiseen. Tämä omenalettuohje kilpailee tasaväkisesti tarte tatinin kanssa kautta aikojen parhaan omenaherkun tittelistä. Smacznego!

Ainekset 4:lle annosta

RACUCHY
4
isoa omenaa
2
rkl
tomusokeria
1
tl
kanelia
½
tl
ruokasoodaa
ripaus suolaa
dl
punaista maitoa
2
kananmunaa
2-3
rkl
kirkastettua voita tai rypsiöljyä paistamiseen
Koristeluun:
kermavaahtoa
1
tl
tomusokeria

Ohje

  1. Kuori omenat. Poista kannat ja siemenkodat. Raasta kaksi omenaa raasteeksi ja viipaloi toiset kaksi omenaa pieniksi kuutioiksi. Purista omenaraasteesta nestettä pois.
  2. Siivilöi jauhot, tomusokeri, ruokasooda, suola ja kaneli isoon kulhoon. Vatkaa maito mukaan vähän kerrallaan. Lisää kananmunat ja jatka vatkaamista. Sekoita tasaiseksi ja sileäksi taikinaksi, jossa ei ole kokkareita. Lisää lopuksi omenaraaste ja omenakuutiot taikinaan nuolijaa apuna käyttäen.
  3. Levitä öljy/kirkastettu voi pannulle. Lämmitä pannu kuumaksi keskilämmöllä. Nostele taikinaa pannulle reilu ruokalusikallinen kerrallaan. Paista pieniä kakkusia 2-3 minuuttia per puoli. Älä polta. Toista prosedyyri, kunnes kaikki taikina on käytetty. Pidä valmiit lätyt lämpiminä uunissa.
  4. Tarjoa lämpinä tai jäähtyneinä kermavaahdon kanssa. Koristele tomusokerilla.

     
Resepti:

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.