Kauramurotaikinasta leivot kätevästi pienet herkulliset muropiiraat.

Tee leivokset esim. silikonisiin tai alumiinisiin pikkuvuokiin, niin saat samantyyppisiä itse tehtyjä kuin kaupassa myytävät valmiit marjapiiraat.

Koristele halutessasi paiston jälkeen puolukkahillolla ja tuorein puolukoin.

Ainekset n. 10 kpl annosta

Vuokiin:
n.4
dl
puolukoita
Täyte:
1
tlk
vaniljarahkaa (200 g)
1
muna
½
dl
sokeria
2
tl
vaniljasokeria
Pinnalle:
2
dl
puolukkahilloa
3
dl
puolukoita

Ohje

  1. Levitä sulanut pakastetaikina pienien silikoni- tai folio-piirakkavuokien pohjille ja reunoille. Jaa puolukat vuokiin (mikäli marjat ovat pakasteena, laita ne jäisinä). Sekoita muut täytteen ainekset keskenään ja kaada marjojen päälle piiraisiin.

  2. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 15 - 20 min.

  3. Levitä jäähtyneiden puolukkaleivosten päälle puolukkahilloa ja puolukoita.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy

Vinkit

Mikäli haluat piiraista juhlavia, voit tehdä niille hyytelösokerista kiilteen päälle.

Valmista hyytelösokerikuorrutus kuumentamalla 2 dl vettä kiehumispisteeseen ja sekoittamalla joukkoon 1½ dl hyytelösokeria. Jatka sekoittamista kunnes sokeri on liuennut. Anna jäähtyä pari minuuttia.

Lusikoi hyytelösokerilientä vähän kerrallaan marjojen päälle. Jos lusikoit liian nopeasti, hyytelöliemi ei ehdi hyytyä. Jatka lusikoimista kunnes kaikki marjat ovat hyytelön peittämiä. Jos hyytelö hyytyy kattilassa ennen kuin ehdit lusikoida kaiken, kuumenna sitä hetki uudelleen.

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.