Juustokakkua pidetään usein makeana herkkuna, mutta juustokakku voi mainiosti olla myös suolainen.

Kakun pohjana on tässä paistettu Pyöreä Piirakkataikina, joka pistellään haarukalla kypsänä, jotta kostutus imeytyy pohjaan.

Liivatelehdet tulee liottaa ensin 5 minuuttia kylmässä vedessä, sitten sulattaa ne kuumaan nesteeseen (ilman keittämistä) ja jäähdyttää ennen kylmiin aineisiin lisäämistä.

Kun liivatehyydyke on valmis, seos tulee välittömästi kaataa vuokaan, jotta seos ei ala hyytyä valmistuskippoon.

Juustokakut voi valmistaa edellisenä päivänä kylmään hyytymään, jolloin tarjoilupäivänä kakku tarvitsee vain koristella.

Kakun voi valmistaa myös hyvissä ajoin pakastimeen, esimerkiksi ennen juhlia.

Ainekset n. 10:lle, n. 21 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka (n. 1½ l) annosta

Pohja:
Kostutus:
½
dl
kasvislientä (½ dl vettä + 1 tl kasvisfondia)
Täyte:
7
liivatelehteä
½
dl
sitruunasta puristettua mehua
2
kesäsipulia varsineen
½
kurkku
200
g
aurinkokuivattua tomaattia (valutettu öljy pois)
½
dl
tuoretta oreganoa
200
g
fetajuustoa
200
g
ranskankermaa
200
g
turkkilaista jogurttia
200
g
maustamatonta tuorejuustoa
200
g
aurinkokuivattu tomaattituorejuustoa
½
tl
suolaa
1
rkl
hunajaa tai sokeria
1
tl
rouhittua mustapippuria
Koristeeksi:
sitruunan raastettua kuorta, oreganoa, aurinkokuivattua tomaattia, kirsikkatomaatteja

Ohje

  1. Painele sulanut taikina irtoreunaisen torttuvuoan pohjalle leivinpaperin päälle niin, että paperi jää irtopohjan ja reunojen väliin. Paista pohjaa 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 10–15 minuuttia vaalean ruskeaksi. Pistele pohja heti paiston jälkeen. Kostuta se kasvisliemellä.

  2. Liota liivatteita kylmässä vedessä 5 minuuttia, puristele vesi pois. Purista sitruunasta mehua ja mittaa siitä ½ dl juomalasiin puristettujen liivakoiden joukkoon, kuumenna nämä kiehuvaksi esim. mikroaaltouunissa tai kaada seos kattilaan ja kuumenna varovaisesti niin, että liivakot liukenevat mehuun.

  3. Hienonna sipulit. Pilko kurkku pieniksi kuutioiksi tai raasta se karkeaksi raasteeksi. Valuta aurinkokuivatuista tomaateista öljy pois ja pilko tomaatit. Hienonna tuore oregano. Sekoita nämä kaikki isossa kulhossa. Lisää joukkoon murustettu fetajuusto, ranskankerma, turkkilainen jogurtti, tuorejuustot ja mausteet. Sekoita tasaiseksi. Tarkista hyvä maku. Lisää lopuksi liivateliemi kunnolla pyöräyttäen joukkoon.

  4. Kaada hyytelö heti vuoassa olevalle jäähtyneelle pohjalle. Hyydytä jääkaapissa muutama tunti tai mieluiten yön yli. 

  5. Irrota hyytynyt juustokakku tarjoilualustalle. Raasta kakun pintaan pestyä sitruunan kuorta, käytä koristeena lisäksi tuoretta oreganoa, aurinkokuivattua tomaattia ja kirsikkatomaatteja.

Vinkki: Mikäli kaikki ruokailijat pitävät valkosipulin mausta tai oliiveista, voit hienontaa joukkoon 2–4 valkosipulinkynttä tai silputa joukkoon 1 dl:n oliiveja (esim. kalamata).

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.