Tällä reseptillä Lunni leipoo -blogin Annamaria osallistui mustikkapiirakkapäivän kilpailuun vuonna 2017.

 

Ainekset 8 annosta

Pohja:
Täyte:
5
dl
mustikoita (pakaste)
2
persikkaa kuutioituna
½
tl
muskottipähkinää
½
tl
kanelia
1
dl
sokeria
1
rkl
vehnäjauhoja
2
rkl
perunajauhoja
Kansi:
1
kpl
munaa voiteluun

Ohje

  1. Ota piirakkapohja ja kanteen tuleva piirakkataikina n. tuntia ennen leipomista huoneenlämpöön.
  2. Valmista täyte sekoittamalla aineet keskenään kulhossa.
  3. Kauli kauramurotaikina kevyesti jauhotetulla alustalla hieman 24-senttistä piirakkavuokaa suuremmaksi, painele vuoan pohjalle. Jätä ylimääräinen taikina roikkumaan vuoan reunojen yli.
  4. Kaada täyte pohjan päälle.
  5. Kauli piirakkataikina jauhotetulla alustalla ohueksi, hieman piirakkavuoan halkaisijaa suuremmaksi levyksi. Leikkaa taikinasta pienellä tähtimuotilla tähden muotoisia reunoja. Nosta kansi täytteen päälle, nipistä pohja ja kansi yhteen. Siisti ylimenevä taikina veitsellä ja voitele kansi munalla.
  6. Paista 175-asteisessa uunissa n. 40 – 50 minuuttia tai kunnes taikinan kansi ja reunat ovat saaneet kullanruskean värin.
  7. Anna jäähtyä ennen leikkaamista ja tarjoile sellaisenaan tai jäätelön kanssa.

VINKKI! Voit säästää leikatut tähdet koristelua varten ja kiinnittää ne kanteen kananmunan avulla.

Resepti:
Annamaria Niemelä, Lunni leipoo

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.