Ainekset 4-5 annosta

800
g
naudanpaistia tai paistisuikaleita
5
pientä porkkanaa n. 300 g
200
g
herkkusieniä
3
kpl
valkosipulin kynttä
2
kpl
sipulia
3
dl
punaviiniä
120
g
tomaattipyreetä
1
l
lihalientä
2
dl
vettä
10
kpl
mustapippuria
4
kpl
laakerinlehteä
5
vartta
timjamia
1
pieni prk
hillosipulia
1
rku
persiljaa
suolaa
rypsiöljyä
2
rkl
voita

Ohje

  1. Hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet. Pilko herkkusienet tarvittaessa puoliksi tai neljään osaan.

  2. Paahda sieniä padassa tilkassa öljyä viisi minuuttia tai kunnes ne ovat saaneet hiukan väriä. Lisää hienonnetut sipulit, valkosipulit ja tomaattipyree. Kuullota muutama minuutti ja lisää punaviini kattilaan. Keitä hetki kokoon, kunnes neste on melkein haihtunut.

  3. Lisää lihaliemi, mustapippuri sekä laakerinlehti ja kiehauta.

  4. Pilko lihat kuutioiksi ja paista kahdessa osassa erittäin kuumalla pannulla 1 rkl öljyn kanssa. Mausta samalla kevyesti (n. 1tl) suolalla.

  5. Lisää pannulle lopuksi 1 dl vettä ja kaada lihat pataan. Toista tämä yhteensä kaksi kertaa. Lisää pataan vielä pilkotut porkkanat ja timjami. Peitä pata kannella ja kypsennä uunissa 185 C asteessa kaksi tuntia. Kun liha hajoaa haarukalla painettaessa, on liha kypsää.

  6. Voit tarvittaessa kypsentää pataa vielä tunnin, kunnes liha on mureaa. Lisää pataan lopuksi hillosipulit ja puolet hienonnetusta persiljasta.

  7. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoile villiriisiseoksen kanssa.

  8. Keitä riisiseos paketin ohjeen mukaan ja mausta lopuksi voilla sekä hienonnetulla persiljalla.

Resepti:
Sari Helin ja Ilkka Lääveri, Kokkauksia kirjasta

Kokeilitko reseptiä? Anna oma arvosanasi.

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.