Anonymous kirjoitti
19.4.2018 - 11:44
Itse käytän samanlaista mummolta aikoinaan saatua ohjetta. Kakkuvuoka 1,5 liraa on liian pieni. Oma kakkuvuoka on 1,8 litraa ja se tarvitaan vähintäänkin. Sokeria 2 dl on riittävä. Tuoreet taatelit ovat 200 g pusseissa ja 200 g riittää hyvin ilman, että lopputulos kärsii. Jauhoseos kannattaa tehdä valmiiksi jo etukäteen, niin sujuu paremmin. Samoin kannattaa kakkuvuoka leivittää jo valmiiksi, ennen kuin ryhtyy kiehauttamaan taateleita. Laita myös uuniritilä valmiiksi alatasolle ja uuni lämpiämään 175 °C:een. Voit pieniä taateleitä kiehauttamisen aikana, helpottaa vatkausta. Kaada kiehautetut taatelit kulhoon ja laita voi sulamaan samalla, kun taatelit jäähtyvät. Kaada sulanut voi kulhoon taateleiden päälle ja vatkaa varovasti, ettei läiky. Lisää sitten munat yksitellen vatkaten joukkoon. Lisää joukkoon sokeri, sitten kerma/maito ja lopuksi valmis jauhoseos. Kaada sitten taikina valmiiseen vuokaan ja laita vuoka varovasti uuniin alatasolle. Paistoaika 1 tunti antaa hyvän lopputuloksen. Ainakin itse tykkään tästä vähän tummemmasta mausta. Kokeilemalla oppii, mikä paistoaika sopii parhaiten juuri omalle uunille. Jos käytät kermaa, niin kermaa voit tarjota kermavaahtona kakun kanssa. Muuten voi loppukerma unohtua jääkaappiin. Kokeilin myös tilkkasen vaahterasiirappia kakkupalan päälle ja yhdistelmä oli tosi upean makuinen.
CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.