Ohjeen innoittaja on Palestiinan alueelta tuttu, kerroksittain koottu magluba-riisikakku, jossa on usein monta päällekkäistä kerrosta riisiä, vihanneksia ja lihaa. Klassikon helppo ja vegaaninen arkiversio toimii kevyenä ateriana tai lisukkeena.

Ainekset annosta

100
g
GoGreen vihreitä linssejä
7
dl
kasvislientä
1
tl
suolaa
0,5
tl
rouhittua mustapippuria
2
sipulia ohueksi viipaloituna
1
valkosipulinkynsi hienonnettuna
0,5
tl
kardemummaa
1
tl
jauhettua maustepippuria
1
tl
jauhettua kurkumaa
0,5
dl
oliiviöljyä, osa voitelemiseen
1
ruukku
lehtipersiljaa silputtuna
1
rasia
kirsikkatomaatteja puolitettuna
1
sitruunan mehu ja raastettu kuori
Vihreä tahinikastike
100
g
tahinitahnaa
0,5
dl
sitruunamehua
1
dl
vettä
puolikas
valkosipulinkynsi hienonnettuna
1
ruukku
persiljaa
suolaa

Ohje

1. Huuhtele linssit huolellisesti kylmässä vedessä. Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi ja lisää linssit. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna hautua noin 15 minuuttia. Lisää joukkoon riisit ja anna hautua kypsäksi, 10 minuuttia.

2. Kuullota sipulit mausteiden kanssa pehmeäksi oliiviöljyssä. Sekoita linssi-riisiseos sipulien joukkoon. Lisää persilja, tomaatit, sitruunamehu ja raastettu kuori. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja mustapippuria. Anna jäähtyä.

3. Sekoita aineksia kevyesti kunnes riisin rakenne rikkoutuu ja sitoo ainekset yhteen.

4. Lämmitä hieman öljyä pinnoitetulla paistinpannulla ja paista riisistä pannulla noin sentin paksuisia kakkuja. Kumoa tarjoiluastiaan.

5. Sekoita kastikkeen ainekset sauvasekoittimella. Tarjoa tahinikastike riisi-linssikakun kanssa.

Resepti:
Mikko Takala, Kuva: Tommi Anttonen

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.