Joululeivonnan SM-kisan 2023 nuorten sarjassa hopeasijoille ylsi Noora Harju tällä makean suolaisella punajuuri-vuohenjuustopiirakalla, jonka pohjana on Myllyn Paras Iso Lehtitaikina. Tämä juustonystävän unelma on täydellistä vaikka runsaammaksi iltapalaksi tai kahvipöydän pikkusuolaiseksi. Ota Nooran resepti varmaan talteen ja leivo loppuvuoden paras piirakka!

Ainekset annosta

Pohja
Vuohenjuustotäyte
140
g
levittyvää vuohenjuustoa
50
g
normaalia vuohenjuustoa, jos tykkää vahvasta vuohenjuuston mausta TAI 50 g rahkaa, jos haluaa miedomman täytteen (Someleipurien 2023 huomio: Vuohenjuustoa saisi olla 100 g tai enemmän.)
tuoretta timjamia
2
kynttä valkosipulia hienonnettuna
1
tl
hunajaa
0,5
tl
balsamicoa
1
tl
pippuria
0,5
tl
suolaa
Päälle
3
isoa punajuurta
öljyä paistamiseen
1
rkl
sokeria
0,5
tl
suolaa
pippuria
tuoretta timjamia
Voitelu
1
kananmuna

Ohje

Pohja

  1. Ota lehtitaikina huoneenlämpöön sulamaan muutama tunti ennen valmistusta.
  2. Kuori punajuuret ja leikkaa ne mahdollisimman ohuiksi siivuiksi (noin ½ cm). Paista siivut pienissä erissä pannulla öljyssä siten, että punajuuri hieman kypsyy.

Täyttö

  1. Sekoita sitten täyte sekoittamalla vuohenjuusto ja muut aineet keskenään. Jos kuitenkin käytät normaalia vuohenjuustoa etkä rahkaa, leikkaa ne vain ohuiksi kiekoiksi sivuun.
  2. Kun taikina on sulanut, laita se pellille leivinpaperin päälle. Laita uuni samalla lämpenemään 200 °C asteeseen.
  3. Kaulitse taikina sitten melkein pellin kokoiseksi ja voitele kananmunalla noin 2 cm paksu reuna piirakkaan. Käännä sitten voideltu reuna ympäri. Painele reunat kiinni sormilla tai käytä apuna esim. haarukkaa. Pistele haarukalla reikiä reunojen sisälle.
  4. Levitä sitten vuohenjuustotäyte (ja vuohenjuustokiekot) pohjan päälle ja lado sitten vielä punajuuri kiekot sen päälle. Ripottele vielä vähän sokeria, suolaa, pippuria ja timjamia punajuurien päälle. Voitele reunat lopuksi kananmunalla.
  5. Laita piirakka uuniin noin 30 minuutiksi tai kunnes reunat ovat saaneet hieman väriä.
  6. Kun piirakka on valmis, se näyttää vähän hassulle, koska täytekohta on saattanut kohota ylös. Voit kuitenkin painaa lastan avulla sen varovasti alemmas, jolloin reunat tulevat takaisin esiin.
  7. Koristele piirakka tuoreella timjamilla ja tarjoa se heti salaatin kera tai sellaisenaan. Nauti ihanan rapeasta ja maukkaasta punajuuri-vuohenjuustopiirakasta.

 Vinkki! Someleipurien 2023 huomio: Kannattaa varata 2-3 ylimääräistä punajuurta.

Resepti:
Noora Harju

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.