Kiinalaisia, korealaisia, thaimaalaisia ja vietnamilaisia riisipuuroja yhdistää kaikkia suhteellisen pitkä keittoaika. Kattilan kyljessä kyttäilyyn käytettävää aikaa voi kuitenkin kaventaa huomattavasti, esikeittämällä riisin.

Ainekset noin 4:lle annosta

400
g
broileri- tai porsasjauhelihaa
2
kevätsipulia hienonnettuna
1
tl
valkopippuria
3
rkl
soijakastiketta
1
tl
suolaa
1
l
kanalientä
1
tlk
kookosmaitoa
pienen nyrkin kokoinen pala inkivääriä kuorittuna ja ohueksi viipaloituna
chiliöljyä
Koristeeksi:
2
kevätsipulia hienonnettuna
4
rkl
tuoretta korianteria pilkottuna
1
punainen chili pilkottuna

Ohje

  1. Keitä riisi kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan.

  2. Yhdistä jauheliha ja kevätsipuli kulhossa. Mausta valkopippurilla, soijalla ja suolalla. Pyörittele pieniksi pyöryköiksi ja laita kuplivaan kanaliemeen kypsymään.

  3. Sekoita mukaan keitetty riisi, kookosmaito ja inkivääri. Anna hautua välillä sekoittaen, kunnes riisin jyvien rakenne alkaa rikkoutua ja muuttuu puuromaiseksi. Lisää tarvittaessa vettä.

  4. Annostele riisi kulhoihin. Ripottele pinnalle chiliöljyä. Koristele kevätsipulilla, korianterilla ja chilillä.

Resepti:
Mikko Takala ja Sami Rekola, Kuva: Tommi Anttonen

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.