Haettu sivustolta 19.5.2024
Ainekset 4-6:lle annosta
1
kg
hirvenpaistia
voita ja öljyä
2-3
porkkanaa
2
sipulia
n.2
tl
suolaa, mustapippuria maun mukaan
n.10
katajanmarjaa
vettä niin, että lihat peittyvät
iso loraus (pari dl) hyvää punaviiniä
persiljaa
Ohje
-
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Paloittele hirvenliha reilun kokoisiksi paloiksi ja ruskista voi-öljyseoksessa. Siirrä lihat uunipataan.
-
Kuori ja pilko porkkanat ja sipulit ja kääntele niitä hetki samalla paistinpannulla. Sekoita lihojen joukkoon. Lisää mausteet ja vesi ja hauduta 1½ tuntia uunissa kannen alla.
-
Lisää punaviini ja hauduta pataa vielä vajaa tunti. Tämä ruoka on helppo tehdä esimerkiksi leivinuunin (tai takan) jälkilämmössä pitkään hauduttaen.
-
Keitä ohra ohjeen mukaan ja lisää siihen silputtua persiljaa. Tarjoa lisäksi puolukkahilloa ja sienisalaattia.
Resepti:
Tarja Mustonen, Korpilahti. Iltalehden Kotikokki-kilpailun 6. sija vuonna 2012.
Ajankohtaista ja puheenaiheita
R
R
Kommentteja ja keskustelua