Hempeän vaaleanpunaisella kuorrutteella kuorrutettu raparperipiirakka on herkullinen tarjottava kesäjuhlissa ja muutenkin. Väri ei ole välttämätöntä, mutta voit käyttää vaikkapa teemaan sopivaa väriä kuorrutteen värjäämiseen. Kookosmaidon voit korvata myös maidolla.

Ainekset 25 annosta

4
kananmunaa
3
dl
sokeria
2
tl
leivinjauhetta
dl
rypsiöljyä
dl
maitoa
3-4
raparperinvartta
½
dl
sokeria
Kuorrute
3
dl
kookosmaitoa
dl
sokeria
2-3
rkl
perunajauhoja
1
tl
vaniljasokeria
(vaaleanpunaista elintarvikeväriä, geelimäinen)

Ohje

  1. Riko kananmunat kulhoon ja mittaa joukkoon sokeri.
  2. Vaahdota kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita.
  3. Lisää vielä rypsiöljy ja maito ja sekoita tasaiseksi.
  4. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
  5. Paloittele raparperinvarret suikaleiksi ja ripottele taikinan päälle kauttaaltaan.
  6. Ripottele pinnalle vielä sokeria.
  7. Paista 225 asteessa uunin keskiritilätasolla noin 15 minuuttia.
  8. Kun piirakka on lähes kypsä, valmista kuorrute.
  9. Mittaa kattilaan kookosmaito, sokeri ja perunajauhot, sekä vaniljasokeri.
  10. Kiehauta koko ajan sekoittaen ja lisää joukkoon halutessasi hieman elintarvikeväriä ja sekoita tasaiseksi.
  11. Kuorrute on valmis, kun pinnalle muodostuu pieniä kuplia.
  12. Levitä kuorrute pohjan päälle.
  13. Leikkaa paloiksi ja tarjoa!
Resepti:
Hellapoliisi

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.