Ainekset 16 kpl annosta

1
annos (3 dl nestettä) itse tehtyä Myllyn Paras Pullataikinaa
Täyte:
3
tlk
sitruunarahkaa (600 g)
tl
inkivääriä
1
dl
mantelirouhetta
1
dl
(kulta)rusinoita
1
dl
kuivattuja pieniä papaijan/mangon paloja (+ rommia)
3
munaa
Koristeeksi:
pääsiäisrakeita

Ohje

  1. Valmista ensin 3 dl annos pullataikinaa. Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, ota se leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Kauli kohonnut taikina isoksi levyksi 40 x 40 cm ja leikkaa se 4 x 4 ruudukoksi eli 16 neliöksi (yksi neliö on aina 10 x 10 cm). 

  2. Painele taikinaneliöt silikonisiin tai tukeviin paperi- tai foliomuffinimuotteihin tai muffinipellin (voitele) koloihin. Vuoraa kolojen reunat ja pohjat niin, että muodostuu tyhjiä kuppeja.

  3. Anna pullakuppien kohota kaksinkertaisiksi paksuudeltaan leivinliinalla peitettyinä lämpimässä paikassa, esim. 40-asteisen uunin keskitasolla tai keittiöaltaan päällä, johon on laskettu kuumaa vettä (noin tunnin ajan).

  4. Sekoita täytteen aineet keskenään. Voitele pullien reunat munalla. Laita jokaiseen syvennykseen täyteseosta.

  5. Paista 210-asteisen uunin keskitasolla 10-15 min kauniin värisiksi. Koristele pullat pääsiäisrakeilla ennen tarjoilua.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.