Mezepiirakka on mainiota syötävää illanistujaisiin tai vaikkapa pikkujouluihin, itsenäisyyspäivän viettoon tai uudenvuoden kemuihin. Isosta lehtitaikinalevystä on kätevästi ison ja lehtevän pohjan tälle mainiolle piirakalle. Sulata taikinaa noin 1½ tuntia huoneenlämmössä  tai pidempään, vaikkapa yön yli jääkaapissa.

Ainekset noin 10 annosta

Pohja
3
rkl
oliiviöljyä
3
rkl
GoGreen seesaminsiemeniä
Paprikatahna
3
isoa punaista paprikaa (n. 500 g)
2
punasipulia (300 g)
100
g
cashewpähkinöitä
1
dl
aurinkokuivattua tomaattia (75 g)
2
rkl
aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
2
rkl
sitruunamehua
1
tl
suolaa
1
rkl
fariinisokeria
1
tl
chilirouhetta
1
tl
juustokuminaa
1
tl
kuivattua basilikaa
Mezetäyte
100
g
varrellisia isoja kapriksia
200
g
grillattuja paprikoita öljyssä
200
g
artisokansydämiä öljyssä
150
g
mietoja pepperoneja
280
g
viininlehtikääryleitä (1 tlk)
200
g
keltaisia kirsikkatomaatteja
(200
g
falafelpyöryköitä
dl
oliiveja
Nippu
tuoretta rucolaa, lehtipersiljaa tai oreganoa

Ohje

  1. Sulata taikinaa huoneenlämmössä noin tunti tai jääkaapissa pidempään. Valmista sillä aikaa paprikatahna.
  2. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Halkaise paprikat, poista siemenet ja kuori ja halkaise punasipulit. Paahda nämä puolikkaina uunin toiseksi ylimmällä tasolla 20–30 minuuttia. Ota paprikat ja sipulit pois uunista ja poista paprikoista kuoret veitsenkärjellä vetäen.
  3. Siirrä paahtuneet paprikat ja sipulit monitoimikoneeseen, mittaa päälle pähkinät, aurinkokuivatut tomaatit sekä öljy ja aja tahnaksi. Lisää sitruunamehu ja mausteet. Hienonna tasaiseksi tahnaksi. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita.
  4. Kauli sulanut taikina isommaksi, uunipellille sopivaksi. Kauli niin, että taikina on keskeltä hieman ohuempi kuin reunoista. Tee pintaan terävällä veitsellä taikinan reunojen mukaiset viillot, noin 2 cm:n päästä reunoista. Älä paina veistä taikinan pohjaan saakka. Pistele taikinapohja haarukalla. Sivele pinta ja reunat öljyllä ja ripottele sekä pohjalle että reunoille päälle seesaminsiemeniä. Paista 225-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 20 minuuttia.
  5. Valmistele sillä aikaa mezetäytteet. Pilko ne sopiviksi suupaloiksi, mutta älä tee paloista silppua.
  6. Levitä pohjalle ensin paprikatahna ja asettele päälle kauniisti pilkkomasi ainekset. Pilko lopuksi päälle tuoretta rucolaa, lehtipersiljaa ja/tai oreganoa.
Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.