Milloin viimeksi olet tehnyt jauhelihamurekkeen? Voit kätkeä murekemassaan sieniä ja erilaisia kasviksia, juustoraastetta ja yrttejä oman maun mukaan. Myllyn Paras on tuonut markkinoille maistuvan maustekorppujauhoseoksen, joka maustaa ruokasi niin herkulliseksi, ettet muita mausteita tarvitsekaan. Toki voit lisämaustaa ruokaa halutessasi vaikka valkosipulilla tai yrteillä.

 

Ainekset 4 annosta

2
dl
kermaa tai vettä
1
iso sipuli
1
dl
vettä + 1 dl kermaviiliä tai ruokakermaa
300
g
kantarelleja
3
rkl
voita
500
g
naudanjauhelihaa
6-7
ilmakuivattua kinkkuviipaletta
200
g
miniterttutomaatteja
2
rkl
rypsi- tai oliiviöljyä
2-3
valkosipulinkynttä
Lisäksi:
1
l
vettä
1
kasvisliemikuutio
150
g
punajuuripestoa
tuoretta rosmariinia maun mukaan

Ohje

  1. Laita maustekorppujauhot kulhoon ja sekoita joukkoon kerma tai vesi.
  2. Kuori ja hienonna sipuli.
  3. Hienonna kantarellit.
  4. Kuumenna voi pannulla ja lisää joukkoon sipuli ja kantarellit. Kääntele, kunnes sipulit ja sienet pehmenevät. Jäähdytä hetki.
  5. Lisää ne kulhoon yhdessä jauhelihan kanssa. Sekoita tasaiseksi massaksi.
  6. Muotoile tasapaksuksi murekkeeksi leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
  7. Laita päälle vieretysten ilmakuivattua kinkkua ja käännä reunat murekkeen alle.
  8. Laita uunipellille miniterttutomaatteja tertuissaan. Valuta päälle hieman öljyä ja hienonna päälle valkosipulinkynsiä.
  9. Kypsennä 200 asteessa uunin keskiritilätasolla noin 30 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin värinen ja mureke kypsää.
  10.  Valmista lisäke.
  11. Kiehauta vesi ja lisää joukkoon murennettu kasvisliemikuutio ja ateriarouhe kaura ja härkäpapu. Anna kiehua hiljalleen noin 20 minuuttia. Valuta tarvittaessa.
  12. Sekoita joukkoon punajuuripesto ja tuoretta rosmariinia.
  13. Tarjoa lisäke kantarelli-jauhelihamurekkeen ja tomaattien kanssa.
Resepti:
Hellapoliisi

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.