Risotto-metodilla kypsyvän kasvisriisipilahvin salainen ainesosa on vermutti, joka kohottaa tämän ensivilkaisulla arkiselta tuntuvan ruuan varsin juhlavaksi herkuksi. Paistetut katka- tai tiikeriravut ovat pilahville erinomainen kumppani, mutta hyvin maistuu ilmankin.

Ainekset 1:lle annosta

pieni fenkoli (n. 100 g)
4
rkl
oliiviöljyä
1
pieni sipuli hienonnettuna
1
valkosipulinkynsi hienonnettuna
1
tl
chililastuja
2
luumutomaattia pilkottuna
1
dl
kuivaa vermuttia
2
dl
kalalientä tai vettä
200
g
tiikerirapuja kuoret ja musta suoli poistettuna
mustapippuria myllystä
suolaa
2
rkl
tuoretta minttua hienonnettuna
50
g
fetajuustoa

Ohje

  1. Huuhtele riisi juoksevan veden alla.

  2. Pilko fenkoli sopivan kokoisiksi suupaloiksi.

  3. Lämmitä öljy paistinpannulla. Freesaa fenkoli ja sipuli pehmeäksi lempeällä lämmöllä. Älä ruskista.

  4. Lisää valkosipuli ja chililastut. Jatka paistamista muutama minuutti ja lisää pilkotut tomaatit. Paista vielä pari minuuttia ja lisää riisi. Sekoita kaikki ainekset yhteen ja kaada mukaan vermutti. Kun neste on haihtunut noin puoleen alkuperäisestä määrästä, lisää mukaan kalaliemi ja anna kuplia, kunnes riisi on kypsää, noin 15 minuuttia.

  5. Kun riisi alkaa olla melkein kypsää, paista katkaravut toisella pannulla kuumassa öljyssä pinkin punertaviksi. Mausta ravut suolalla ja pippurilla.

  6. Yhdistä ravut ja riisi. Ripottele päälle tuoretta minttua ja fetaa. Nauti heti.

Resepti:
Mikko Takala ja Sami Rekola, Kuva: Tommi Anttonen

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.