Vegaaninen pasta bolognese onnistuu hyvin perinteisestä Myllyn Paras Spagetista tai täysjyvädurumvehnästä valmistetusta runsaskuituisesta Sportti Täysjyväspagetista.

Tähän vegaaniseen bologneseen on käytetty perinteisen jauhelihan tilalla kaurajauhista, jossa on n. 30 % vähemmän rasvaa kuin jauhelihassa, mutta kuitenkin yhtä paljon proteiinia kuin jauhelihassa. Koska rasvaa on vähän, bologneseen voi käyttää reilusti kasviöljyä ja mausteita, jolloin saadaan hyvä maku ruokaan.

Muista, että pasta ei odota ruokailijaa.

Ainekset n. 4 annosta

Pasta
Kastike
2
punasipulia
2
valkosipulinkynttä
2
porkkanaa
3
rkl
rypsiöljyä
250
g
kaurajauhista
1
tlk
tomaattimurskaa (400-500 g)
1
rkl
kasvisfondia
2-3
dl
vettä
½-1
tl
suolaa
1
tl
sokeria
½-1
tl
rouhittua mustapippuria
1
tl
savupaprikajauhetta
1
dl
silputtua tuoretta oreganoa
2
rkl
silputtua tuoretta ruoho- tai kesäsipulia
1
rasia
kirsikka- tai pieniä luumutomaatteja

Ohje

  1. Laita pastavesi (2–3 l) kiehumaan kattilaan.
  2. Kuori ja viipaloi sipuli ohuiksi renkaiksi. Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Kuori ja leikkaa porkkanat ohuiksi suikaleiksi.
  3. Lisää pasta kiehuvaan veteen, mausta vesi suolalla (1–3 tl). Aseta pastalle 8 minuutin kypsymisaika (soittokello tms.).
  4. Kuumenna öljy isossa pannussa tai kasarissa. Lisää porkkanatikut, sipuliviipaleet ja valkosipulisilppu. Paista 5 minuuttia ja lisää kaurajauhis, kuumenna sitä noin minuutin ajan pannulla sekoitellen. Jos käytät jotain muuta kuin kaurajauhista, tarkista kysymisaika pakkauksesta ja kypsennä ohjeen mukainen aika. Kaada ensin tomaattimurska tölkistä pannulle ja lisää sen jälkeen tölkki puolilleen vettä (2–3 dl) ja kaada pannuun. Lisää mukaan suolaa, sokeria, mustapippuria ja savupaprikajauhetta. Anna kiehahtaa ja silppua joukkoon tuoreet yrtit. Anna kiehua keskilämmöllä muutama minuutti. Kuutioi sillä aikaa tomaatit ja lisää ne valmiin kastikkeen joukkoon.
  5. Valuta kypsästä pastasta vesi pois siivilässä. Älä huuhtele pastaa vedellä. Kaada ja sekoita valutettu pasta pannulle kastikkeen joukkoon (jos pasta ei mahdu siihen, kaada kastike kattilaan pastan joukkoon).
  6. Tarjoile spagetti bolognese heti kuumana. Voit silputa annosten päälle yrttejä.
Resepti:
Arja Elina Laine

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.