Kesäkurpitsat veneiksi koverrettuina ja täytettyinä sopivat mainiosti kesägrilliin.

Täyte saa olla melko voimakas ja täyteläinen maultaan, koska kesäkurpitsan kuorissa ei ole paljonkaan makua.

Käytä koverrettu kurpitsojen sisus salaatin joukossa, toki voit sekoittaa osan sisuksesta pilkottuna täytteen joukkoon pannulle paistumaan.

Ainekset 6-8 kpl annosta

Pohjat:
3-4
kesäkurpitsaa
Täyte:
4
dl
vettä
1
tl
suolaa
250
g
Härkis-härkäpapuvalmistetta tai Nyhtökauraa
½
dl
aurinkokuivattujen tomaattien öljyä (tavallinen tai rosmariini)
100
g
aurinkokuivattuja tomaatteja pilkottuna (tavallinen tai rosmariini)
150
g
vegaanista tuorejuustovalmistetta (esim. Oatly kasvislevite)
1
rkl
rosmariinia (kuivattua tai tuoretta)
1
tl
suolaa
Lisäksi:
200
g
kaura- tai muuta vegaanista ranskankermavalmistetta

Ohje

  1. Kiehauta vesi kattilassa, lisää suola ja suurimot. Anna kypsyä 20 min, jos vettä jää, valuta se pois lävikössä. Saat 3½ dl kypsiä suurimoita.

  2. Paista härkäpapuvalmiste tai Nyhtökaura nopeasti pannulla aurinkokuivattujen tomaattien tölkistä valutetussa öljyssä. Sekoita pilkotut aurinkokuivatut tomaatit, keitetyt valutetut suurimot ja tuorejuusto joukkoon, mausta rosmariinilla ja suolalla. Maista mieleinen maku.

  3. Käytä täytteen kuorina kesäkurpitsoja. Leikkaa kesäkurpitsat pitkittäin halki ja koverra sisus pois ruokalusikalla. Täytä kesäkurpitsat valmistamallasi täytteellä kukkuroilleen.

  4. Paista täytetyt kesäkurpitsat grilliritilällä melko miedolla lämmöllä 15–20 minuuttia niin, että kuoriin tulee kaunista grillattua väriä. Voit välillä sivellä täytteen ja kurpitsan leikkauspintoja aurinkokuivattujen tomaattien öljyllä.

  5. Tarjoile sellaisenaan kauraranskankerman kanssa. Lisänä voit tarjoilla raikasta salaattia ja / tai muita grilliruokia.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.