Herkullisten rahkamunkkien taikina valmistuu vain muutamassa minuutissa sekoittamalla kaikki taikinan ainekset yhteen. Taikina on sen verran pieni, että sen paistamiseen ei mene kauan aikaa, mutta siitä riittää kuitenkin oikein hyvin pienelle perheelle tai pienelle herkuttelijaporukalle.

Nämä munkit maistuvat ihanasti sitruunalle, sillä taikinassa on käytetty sitruunan raastettua kuorta sekä sitruunasta puristettua mehua. Valmiit vappumunkit ovat sisältä ihanan pehmeitä ja ne voi halutessaan myös täyttää erilaisilla tahnoilla, hilloilla ja marmeladeilla. Munkkien täyttämistä varten on olemassa täyttöterä, jossa on pitkä munkin sisään painettava kärki. Näin täytteen saa helposti pursotettua munkin sisään. 

Valmiit vappumunkit eivät ole välttämättä täysin pyöreitä, vaan ulkonäkö riippuu paljolti siitä, miten taikina lusikoidaan paistoöljyyn. Voit käyttää taikinan lusikoimiseen kauhaa tai vaikka kahta lusikkaa. 

Ainekset 10 annosta

1
sitruuna
200
g
maitorahkaa
2
kananmunaa
½
dl
öljyä
¾
dl
sokeria
½
tl
leivinjauhetta
½
tl
ruokasoodaa
tl
suolaa
Paistamiseen
n. 1
l
rypsiöljyä
Koristeluun
n. 2
dl
erikoishienoa sokeria

Ohje

Pese sitruuna hyvin. Valitse mielellään luomusitruuna, jos vain mahdollista. Raasta sitruunan keltainen kuoriosa hienoksi raasteeksi ja purista mehu. 

  1. Sekoita kulhossa maitorahka, kananmunat, öljy, sokeri, sitruunan kuoriraaste ja ½ dl sitruunamehua.
  2. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja suola. 
  3. Yhdistä kuivat aineet nesteiden kanssa ja sekoita lastalla sekaisin. 
  4. Kuumenna öljy noin 170 asteiseksi pienessä kattilassa ja nostele pehmeästä taikinasta kauhalla tai kahdella lusikalla sopivan kokoisia munkkipalloja öljyn joukkoon. Paista munkkeja, hieman munkkien koosta riippuen, noin 2-3 minuuttia per puoli. Käännä munkit ympäri ja paista vielä saman verran toista puolta. 
  5. Nosta kypsät munkit reikäkauhalla tai esimerkiksi metallista vispilää apuna käyttäen talouspaperin päälle lautaselle valumaan ja jäähtymään hetkeksi. Kierittele hieman jäähtyneet munkit sokerissa ja täytä halutessasi erilaisilla tahnoilla, hilloilla tai marmeladeilla.

VINKKI! Munkkien paistossa kannattaa aina paistaa ensin yksi koemunkki, jotta löydät sopivan paistolämpötilan ja paistoajan munkeille. Pienemmille munkeille riittää lyhyempi paistoaika. Pidennä paistoaikaa, jos munkit ovat suurempia. 

Resepti:
Taru Vihavainen

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.