Perinteinen Runebergin torttu on monien suosikkileivos. 

Leivos on saanut nimensä Suomen kansallisrunoilijan Johan Ludvig Runebergin mukaan, jonka kerrotaan mielellään nauttineen leivoksia aamiaisella punssin kera. 

Runebergintorttuja on saatavilla yleensä tammikuusta Runebergin päivän 5. helmikuuta tienoille.

Herkullinen leivos muuntuu myös kakuksi. 

Kannattaa kokeilla myös ihanan meheviä kevyitä runebergintorttuja!

Ainekset 30 annosta

200
g
voita
2
dl
sokeria
2
munaa
2
dl
mantelirouhetta
2
kourallista piparkakku- tai keksimuruja
1
tl
ruokasoodaa
1
tl
kardemummaa
1
dl
kermaa tai ranskankermaa
Voiteluun:
voita
Kostutusliemi:
2
dl
punaista mehua tai vettä
3
rkl
tomusokeria
(3
rkl
rommia)
Koristeluun:
vadelma- tai muuta hilloa maun mukaan
sokerikuorrutetta (putkilosta kelpaa hyvin)

Ohje

  1. Ota voi huoneenlämpöön hyvissä ajoin, jotta se ehtii hieman pehmetä. Sekoita korppujauhot, vehnäjauhot, mantelirouhe, murustetut keksit tai piparit, ruokasooda ja kardemumma keskenään.

  2. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen. Tämän jälkeen sekoita taikinaan vuorotellen kermaa tai ranskankermaa sekä jauho-manteli-keksiseosta. Älä kuitenkaan enää vatkaa liikaa. Kaada taikina voideltuun ja leivitettyyn vuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa noin 40 min, riippuen vuoan koosta.

  3. Kokeile hammastikulla kypsyys. Sekoita kostutusliemi ja kostuta kakku, anna jäähtyä kunnolla. Levitä hilloa keskelle reilusti ja kuorruta reunat sokerikuorrutteella. Tarjoile. Kakku säilyy hyvin useita päiviä!

VINKKI! Jos haluat tehdä klassisia runebergintorttuja, kurkkaa suosittu ohjeemme parhaat runebergintortut!

Resepti:
Vappu Pimiä, Radio Novan Vapun valtakunta

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.