Ainekset 15-20:lle annosta

200
g
tummaa suklaata
75
g
margariinia tai voita
2
tl
leivinjauhetta
dl
muscovadosokeria
1
tl
vaniljasokeria
1
tl
kanelijauhetta
250
g
keitettyjä punajuuria soseutettuna
1
dl
maustamatonta jogurttia
2
munaa
Kuorrutus:
250
g
valkosuklaata
1
muna
½
dl
vettä
1
dl
hienoa sokeria
150
g
margariinia tai voita
Koristeeksi:
suklaamakeisia, pähkinöitä tai strösseleitä

Ohje

  1. Sulata tumma suklaa rasvan kanssa vesihauteessa. Sekoita kuivat ainekset kulhossa, lisää punajuurisose, jogurtti, kevyesti vatkatut munat sekä suklaaseos. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada voideltuun rengasvuokaa.

  2. Paista kakkua 175 asteessa noin 40 minuuttia. Jäähdytä kakku.

  3. Valmista kuorrute: Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja anna hieman jäähtyä. Vatkaa muna vaahdoksi. Laita vesi ja sokeri kattilaan, anna kiehua kunnes sokeri on sulanut. Kaada sokeriliemi ohuena nauhana munan sekaan samalla vatkaten. Lisää voi pieninä paloina ja lopuksi valkosuklaa. Sekoita hyvin. Levitä seos kakun päälle ja koristele haluamallasi tavalla. 

VINKKI: Joskus leipurilla kuin leipurilla on kiire. Jos aikaa on vähän ja tarve tai himo suklaakakkuun on kova, kannattaa kokeilla ihanan mehevää, nopeasti valmistuvaa mutakakkua tai klassista suklaakakkua

Resepti:
Kaisa Sillanpää (Leivontanurkan Juhlapöydän kuningatar -kilpailu, vuonna 2013)

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.