Kulttuurimme on täynnä toinen toistaan parempia leivonnaisia. Siksi myös Someleipurit 2023 saivat suomalaisen kulttuurin päivän kunniaksi haasteekseen suunnitella kotimaiset perinneherkut uudella twistillä. Pihla Sallinen (@metsavadelma) sai inspiraationsa perinteisestä pullasta, joka taipuukin tässä reseptissä modernin ja sitruunaiset bostonpullan muotoon. Myllyn Paras Emännän Puolikarkea Vehnäjauholla leivottu modernin sitruunainen bostonpulla syntyi Someleipurimme käsissä helposti, sillä tavallisesti Pihla tykkääkin kokeilla aina uusia makuyhdistelmiä: "Juureni ovat Iisalmessa Pohjois-Savossa, jossa olen asunut koko ikäni. Ehkä eniten juureni näkyvät esimerkiksi kakkujen koristelussa, joka saa usein vaikutteita Savon kauniista luonnosta. Tykkään kuitenkin kokeilla leipoessani uusia tekniikoita sekä makuyhdistelmiä ja inspiraatiota haen erityisesti ulkomailta somen kautta. Perinteisesti bostonpulla täytetäänkin kaneli-voiseoksella, mutta reseptini sisältä paljastuu ihana sitruuna-vaniljatäyte, jonka raikkaus tuo kevään mieleen. Taikinaan on kuitenkin leivottu tuttuun tapaan lempeää kardemummaa." Käännä sinäkin kotimaiset pullaperinteet uuteen uskoon Pihlan raikkaalla ja helpolla reseptillä!

Ainekset 10 annosta

Pullataikina
2,5
dl
maitoa
25
g
tuorehiivaa
1
dl
sokeria
1
tl
kardemummaa
¾
tl
suolaa
75
g
voita
1
kananmuna voiteluun
Täyte
1
sitruunan kuoriraaste ja mehu
n. 200
g
vaniljatuorejuustoa
Kuorrute
1,5
dl
tomusokeria
2
rkl
sitruunamehua
1
rkl
vaniljatuorejuustoa

Ohje

Pullataikina

  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liota joukkoon tuorehiiva. Lisää sokeri, suola ja kardemumma sekä noin puolet vehnäjauhoista. Sekoita tasaiseksi.
  2. Vaivaa taikinan joukkoon loput vehnäjauhot ja lisää pehmeä, lähes sula voi. Vaivaa, kunnes taikina irtoaa sormista.
  3. Anna taikinan levätä lämpöisessä ja vedottomassa paikassa noin 45 minuuttia.

Täyte ja täyttäminen

  1. Tee täyte. (Huom. Säästä 1 rkl tuorejuustoa kuorrutukseen.) Sekoita yhteen tuorejuusto, sitruunan kuoriraaste ja mehu.
  2. Kauli kohonnut taikina suorakulmaiseksi levyksi ja levitä täyte. Rullaa taikina ja leikkaa rulla kymmeneen osaan.
  3. Pingota irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat. Asettele pullanpalaset vuokaan ja kohota vielä 25 minuuttia.
  4. Voitele kananmunalla ja paista 185 °C asteessa noin 35 minuuttia. Irrota jäähtynyt pulla vuoasta.

Kuorrute

  1. Sekoita kaikki ainekset yhteen. Levitä tai pursota kuorrute jäähtyneen pullan päälle
Resepti:
Myllyn Paras #Someleipurit2023 Pihla Sallinen

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.