Ainekset 8:lle annosta

1
kerä- tai savoijinkaali
Täyte:
4
dl
kasvislientä
1
sipuli silputtuna
2
dl
hienonnettua kaalin sisäosaa
400
g
siskonmakkaraa
suolaa maun mukaan
mustapippuria myllystä
oreganoa, minttua
Valeluun:
½
dl
siirappia
2
dl
lihalientä
1
rkl
soijakastiketta

Ohje

  1. Keitä ohrasuurimoita kasvisliemessä n. 20 minuuttia. Kuullota sipuli. Anna molempien jäähtyä. Koverra kaalista kantaosa pois. Keitä tilavassa kattilassa vettä ja laita kaali kiehuvaan veteen.

  2. Irrota päällimmäisiä lehtiä sitä mukaa, kun ne tulevat taipuisiksi. Ohenna lehtien paksu ruotiosa veitsellä. Hienonna kaalin sisäosa täytettä varten.

  3. Purista siskonmakkaramassa pois kuorestaan. Yhdistä täytteen kaikki ainekset kulhossa, mausta maun mukaan. Laita jokaiselle kaalinlehdelle (tai kahdelle pienelle) täytettä pari ruokalusikallista ja paketoi tiiviisti.

  4. Paista kääryleet kevyesti pannulla voi-öljyseoksessa ja lado voideltuun uunivuokaan. Kypsennä kääryleitä 175 asteessa noin 50 minuuttia, valele välillä liemellä.

Resepti:
Kaisa Sillanpää, Sauvo. Iltalehden Kotikokki-kilpailun 1. sija vuonna 2012.

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.