Tavallinen joulutorttu saa uuden muodon, ja nyt torttutaikinasta leivotaankin donitseja. Paistettujen pohjien päälle pursotetaan herkullista poro-yrttitäytettä, ja lopputuloksen kruunaavat puolukat sekä silputtu ruohosipuli. Vanhasta tutusta saa helposti luotua näyttävät ja viimeistellyt herkut suolaisin raaka-ainein.

Ainekset 8 annosta

Pohja
1
Kananmuna
Kuorrute
125
g
Yrittituorejuustoa
1,5
rkl
Smetanaa
1
dl
Kylmäsavustettua pororouhetta
0,5
tl
Rouhittua mustapippuria
Ruohosipulia

Ohje

Pohja

  1. Leikkaa muotilla (esim. muki) jokaisesta torttutaikinalevystä kaksi ympyrää. Ota keskeltä pienemmällä muotilla palanen pois, jolloin saat donitsin muodon. (Ylijäämätaikinan voi kaulita uudelleen/ muotoilla, voidella kananmunalla ja paistaa esimerkiksi luumumarmeladin kanssa.)
  2. Voitele kananmunalla.
  3. Paista 225 asteisessa uunissa noin 10 min, kunnes pinta on kullanruskea.
  4. Jäähdytä ennen kuorruttamista.

Kuorrute

  1. Leikkaa pororouhetta pienemmäksi ja silppua ruohosipuli pieneksi.
Resepti:
Myllyn Paras Joululeivonnan nuortensarjan SM-kisavoittaja 2022 Pihla Sallinen

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.