Tällä reseptillä valmistat pienen täytekakkupohjan, voit täyttää sen haluamallasi täytteellä ja koristella erilaisilla kuorrutteilla tai marsipaanilevyllä.

Katso alla olevalta videolta, miten täydellinen munavaahto kakkua varten tehdään. Kuohkea kakkutaikina takaa onnistuneen kakun.

Ainekset 6:lle annosta

3
munaa
dl
sokeria
1
rkl
perunajauhoja
1
tl
leivinjauhetta (vajaa 1 tl)
Leivitykseen:
margariinia tai voita

Ohje

  1. Vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi, valkoiseksi vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe, perunajauho ja karkeat vehnäjauhot keskenään ja lisää ne taikinaan. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi.

  2. Voitele pienehkö kakkuvuoka rasvalla ja leivitä pinta korppujauhoilla. Kaada taikina vuokaan ja paista 175-asteisen uunin toiseksi alimmalla alatasolla 15-20 minuuttia riippuen vuoan laakeudesta. Kumoa kakku vähän jäähtyneenä.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Vinkit

Juhlissa joissa vieraat tulevat pitkin päivää, on parempi olla muutama pienempi kakku kuin yksi iso kakku, joka loppupäivästä alkaa helposti olla jo nuupahtaneen näköinen vaikka sen välillä nostaakin viileään pois huoneenlämmöstä.

Voit myös tehdä juhliin erilaisia täytekakkuja jolloin pelkät täytekakut riittävät tarjottavaksi. Tee silloin vaihteluksi yksi tai useampi kakku suklaapohjaisena lisäämällä pohjaan kaakaojauhetta.

Katso videovinkit

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.