Valitse pohjaksi rukiinen tai tavallinen Pyöreä Piirakkataikina.

Valitse mieluisin päällys: kauramuru, smetana tai marenki (kuvassa). Vaihteluna voit käyttää kauramuruun hiutaleiden tilalla pelkästään leseitä. Smetanan tilalle kelpaa toki kevyempänä vaihtoehtona kermaviili.

Muista, että vuoan koko eli piirakan paksuus vaikuttaa paistoaikaan, mitä pienempi vuoka, sitä pidempi paistoaika.

Ainekset pyöreä piirakkavuoallinen, halkaisija 25-30 cm annosta

Täyte:
2
dl
mustikka- tai vadelmasurvosta tai -marmeladia
5-6
dl
mustikoita ja/tai vadelmia
Päällys 1: Kauramuru
1
dl
voi- tai margariinisulaa
1
dl
fariinisokeria tai hunajaa
Päällys 2: Mehevä smetana
2
dl
smetanaa (kevytkin käy)
1
muna
1
dl
juoksevaa hunajaa
1
tl
vaniljasokeria
Päällys 3: Marenkisektorit
1
rkl
perunajauhoja
1
rkl
sokeria
2
munan valkuaista
4
rkl
tomusokeria
4
dl
mustikoita ja vadelmia
herukan tai sitruunamelissan lehtiä

Ohje

  1. Ota taikina sulamaan n. ½ tuntia ennen käyttöä tai sulata hetki erittäin varovasti mikroaaltouunissa. Levitä piirakkataikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti.
  2. Levitä päälle survos tai marmeladi ja marjat.
  3. Valitse päällys 1, 2 tai 3.

Jos teet päällyksen 1 tai 2, sekoita ainekset. Levitä seos tasaisesti piirakan päälle. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 30–40 min, kunnes piirakka saa kauniin värin.  Tarjoile kauramurupiirakka (nro 1) jäätelön tai vaniljakastikkeen kera.

Jos teet päällyksen 3, sekoita täytteen marjoihin perunajauhoja ja sokeria ja levitä seos piirakkapohjalle marmeladin päälle, paista 30–35 min 200-asteisen uunin alimmalla tasolla. Vatkaa sillä aikaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää vatkatessa vaahtoon pikkuhiljaa tomusokeria. Ota piirakka pois uunista. Pursota marengista 8 tasakokoista sektoria ja reunat marjojen päälle. Jatka paistamista ihan hetki, kunnes marenki saa väriä eli 1-2 min 250 asteessa uunin keskitasolla. Täytä marenkien väleihin jäävät sektorit kauniisti tuorein vadelmin ja mustikoin. Tarjoile sellaisenaan tai jäätelön tai kinuski- tai vaniljakastikkeen kanssa.

VINKKI: Mustikka- ja vadelmakauden mentyä, tee sama kirsikoilla, puolukoilla tai karpaloilla. Voit käyttää myös jäisiä pakastemarjoja.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.