Ainekset noin 4-6:lle annosta

Täyte:
2
rkl
voita
2
isoa tai 4 pientä hapahkoa omenaa
4
tuoretta luumua
1
dl
(keltaisia) rusinoita
2-3
rkl
rommia tai calvadosta
200
g
tuorejuustoa (vanilja)
1-2
tl
kanelia
½
tl
kardemummaa tai inkivääriä
½-1
dl
(tummaa) sokeria
Päälle:
1
dl
kinuskikastiketta (Valio)
3
dl
vanhanajan vaniljakastiketta
1-2
dl
maitoa
Tarjoiluun:
vaniljakastiketta

Ohje

  1. Laita rusinat imeytymään rommiin tms. Kuutioi omenat ja luumut pieniksi kuutioiksi, paista ne voissa pannulla n. 3-5 min, ota pois liedeltä. Sekoita joukkoon tuorejuusto, rusinat liemineen ja leseet sekä maustavat aineet. Maista hyvä, mieleinen maku.

  2. Laita täytettä putkien sisään työntäen veitsen kärjellä tai pikkulusikalla. Täytä kaikki putket täyteen ja lado ne laakealle, voidellulle n. 15 x 20 cm uunivuoalle kahdeksi kerrokseksi sitä mukaa, kun täytät ne.

  3. Kaada putkien päälle kinuskikastike ja vaniljakastike sekä maitoa niin, että putket ovat kokonaan nesteen peitossa. Paista 225-asteisen uunin alatasolla 20-30 min, kunnes ruoka on pinnaltaan kauniin keltaista.

VINKKI: Vaihtelua saa käyttämällä omenan tilalla karpaloita, niitä ei tarvitse paistaa pannulla vaan ne lisätään lopuksi täyteseokseen.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.