Ihana mustikkapiirakka on suomalaisten kestosuosikki! Tämä herkullinen mustikkapiiras valmistuu Täysjyväkaurajauhoista ja helpossa, kermaviilipohjaisessa täytteessä ainekset vain sekoitetaan keskenään. Tarjoa mustikkapiiras jäähtyneenä ja koristele esimerkiksi mintulla.

Ainekset piirakkavuoallinen, halkaisija n. 28 cm annosta

Pohja:
75
g
voita tai margariinia
½
dl
sokeria
1
kananmuna
1
tl
leivinjauhetta
Täyte:
200
g
pakastemustikoita
1
rkl
perunajauhoja
200
g
kermaviiliä
1
kananmuna
½
dl
sokeria
1
tl
vaniljasokeria

Ohje

  1. Sekoita sulatetun rasvan joukkoon sokeri ja kananmuna.

  2. Sekoita täysjyväkaurajauho ja leivinjauhe keskenään ja lisää ne muiden aineisten joukkoon. Voitele piirakkavuoka (halkaisija noin 24 cm) ja leivitä taikina vuoan pohjalle. Taikina on melko löysää, joten apuna levityksessä voi käyttää jauhotettua kättä tai nuolijaa.

  3. Sekoita jäisten mustikoiden joukkoon perunajauhot ja lisää marjat pohjan päälle.

  4. Sekoita täytteeseen tuleva kermaviili, kananmuna, sokeri ja vaniljasokeri keskenään. Kaada seos marjojen päälle.

  5. Paista uunin alatasolla 200 °C noin 35 minuuttia. Mikäli reunat alkavat tummua paiston aikana, voi piirakan päälle laittaa folion.

Resepti:
Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.