Mustikat ja sitruunarahka ovat mainio makuyhdistelmä.

Tee leivospohjat kätevästi kauramurotaikinasta, siinä on makua ja kuitua.

Vuoiksi sopivat perinteiset leivosvuoat, mutta helpoiten leivospohjat irtoavat silikoni- tai foliovuoista.

Yksi raikas leivos sisältää 130 kcal.

Ainekset 10 kpl annosta

Täyte:
dl
mustikkahilloa
Kevyt mustikkamousse:
3
dl
mustikoita
½
dl
vettä
4
liivatetta
1
dl
vaahtoutuvaa kermavalmistetta (esim. Flora Vispi 20%)
1
dl
sitruunarahkaa
1
tl
vaniljasokeria
2
munanvalkuaista
2
rkl
(ruokokide)sokeria
Koristeeksi:
mustikoita ja tuoretta minttua

Ohje

  1. Ota taikina sulamaan ja jaa se kymmeneen osaan ja taputtele palaset pienten piirasvuokien pohjille ja reunoille. Kypsennä piiraspohjia sellaisenaan 200-asteisen uunin keskitasolla noin 6 minuuttia. Jäähdytä pohjat.

  2. Valmista mousse: Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Survo 1 dl mustikoita haarukalla ja lisää siihen ½ dl vettä. Kiehauta mustikkasurvos mikrossa tai kattilassa ja liuota joukkoon valutetut liivatteet.

  3. Vaahdota kevytkermavalmiste ja lisää vaahtoon rahka ja vaniljasokeri. Vatkaa munanvalkuaiset ja sokeri vaahdoksi erikseen. Kaada huoneenlämpöiseksi jäähtynyt liivatemehu nauhana ja sekoittaen rahkavaahtoon. Lisää joukkoon mustikat ja lopuksi varovasti valkuaisvaahto.

  4. Levitä leivospohjille hillo ja sen päälle mustikkamousse. Siirrä leivokset viileään jähmettymään puoleksi tunniksi. Koristele mustikoilla ja mintulla.

VINKKI: Voit myös tehdä leivokset karpaloilla tai puolukoilla ja karpalo- tai puolukkahillolla!

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras, kuva: Ulla-Maija Hänninen

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.